tyrnävä korpi arkistot - maurintarinoita

Heinätöiden kuukausi

Kirjoitettu 26.6.201926.6.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Heinätöiden kuukausi

Heinäkuu oli vanhempaan aikaan ollut heinätöiden kuukausi. Silloin, olivat olleeet etuna esimerkiksi, että kuukauden sademäärät olivat pienet. Se oli ollut hyvä asia heinätöille ja heinäin korjuulle. Heinät olivat myös kasvaneet riittävästi jo heinäkuulle.

Ennen vanhaan heinät seivästettiin

Se oli vielä 1950 – 1960 lukuja, kun kesäisiin Suomikuviin liittyivät suurten, laajojen heinäpeltojen pitkät, tiheät, ylväät heinäseiväsrivistöt. Maataloudesta ja erityisesti karjanhoidosta vielä silloin eläneelle Suomelle olivat tärkeitä heinätyöt. Oli tärkeää, että talojen heinätyöt onnistuivat!

Kulkemiset Suomessa olivat myös pitkään olleet hevosten varassa. Hyvää oli, että hevosilla oli laadultaan parasta mahdollista heinää syödä ruuakseen. Ne jaksoivat kulkea ja kävellä, juostakin. Ne jaksoivat tehdä työnsä eivätkä juuri sairastelleet.

Liikuvuutta heinämiehillä

Vanhaan aikaan Suomessa oli ollut jonkin verran miehiä ja naisia, jotka kulkivat heinätöissä jopa kaukana kotoaan. Esimerkiksi Tyrnävän taloissa oli ennen vanhaan ollut kesäisin heinämiehiä, joiden kodit olivat olleet kaukana, monien pitäjäin takana.

Heinäpelloillamme saattoi kiireisimpään aikaan työskennellä oman pitäjän väen lisäksi muualta töihin tulleita esimerkisi etelä – pohjalaisia, savolaisia ja kainuulaisia heinämiehiä. Limingan rautatieasemalla pysähtyi ennen junia. Niillä voitiin kulkea kauas tai sieltä voitiin lähteä kauas pois. Pohjanmaan rata oli ollut liikennöitävä etelän Helsingistä Ouluun jo kauan sitten eli jo vuodesta 1876 lähtien.

Viikatesepät jäivät historian

Taannoiselle 1950 – luvulle oli ollut tyypillistä sekin, että vanha viikateseppien ammattikunta alkoi kadota ja lakata olemasta. Tyrnävällä oli ollut korjausmiesten, koneseppien, oman aikansa autojen ja maataloustraktoreiden ammattimiesten korjamon sisältänyt Tyrnävän Osuusmeijerin omistama korjaamorakennus nykyisen Tyrnävän kirkonkylän Seurojentalon luona vielä 1950 – luvulla.

Siellä, oli ollut 1950 – luvulla porakoneilla, sorveilla, kaasu- ja sähköhitsausvälineillä ja hiontalaittella varustettu auto, traktorikorjaamo. Tyrnävän kirkonkylän pitkässä korjaamorakennuksessa työskenteli vielä 1950 – luvulla myös muutamia vanhan kansan viikateseppiä. Eräs heistä oli ollut Tyrnävän Korvenkylän maantien varren alkupään Uutisenkylässä taloaan asunut viikateseppä Matti Kantola.

Sittemmin, tyrnäväläisen seppä Kantolan Leppiojan luonnonojan varren Kantola paisui paisumistaan, laajeni pinta – alaltaan. Seppä Matti Kantolan Alpo pojan aikana Kantola oli ollut jo todella suuri maalaistalo. Se oli suuripintalainen jopa koko Suomen mittakaavassa. Kookas Kantola meni myös muuan vuosikymmen sitten mukaan Tyrnävälläkin suosittuun perunanviljelyyn. Siinäkin Kantola on ollut hyvin menestyvä, pärjäävä ja suuri.

Entinen Tyrnävän mies Oiva Junttila (1922-2001) tarinoi muuan vuosi sitten, että meidän Erkki isämme oli polttanut kotimme läheisyydessä jokin vuosikymmen taaksepäin muutaman sysimiilun. Pajahiiliä eli sysiä oli ostanut häneltä esimerkiksi seppä Matti Kantola. Sysiä olivat käyttäneet vanhan kansan osaavat viikatesepät, kun takoivat hehkuvia tulikuumia rautojaan teräviksi viikatteiksi. Vanha Matti Kantola oli osannut takoa hyviä kestäviä peräti ”lähes kiveen pystyviä” – pitkään terävinä pysyneitä ja säilyneitä viikatteita.

Makeiden marjojen poimintaa

Heinäkuulle on tyypillistä myös marjojen kypsyminen ja joutuminen meille syötäväksi ja myös myytäväksi. Makoisaa mustikkakeittoa syötiin jo heinäkuussa heinätöiden lomassa. Mustikasta sai myös heinäväelle tärkeää terveellistä mehua.

Vanhan ajan ojanpientareiden tärkeä runsassatoinen marja oli ollut mesku, mesimarja. Kun, poimi muutaman litran vetoisen alumiini päärärin meskuja täyteen ja pyöräili sen kanssa kirkolle osuuskauppaan, Jere Takalolle tai Eino Ylitalolle. Palatessa jaloissa olivat uudet nätit tennarit ja päällä uusi kaunis värikäs T – paita sekä lippis.

Heinäkuussa kypsyvistä luonnonmarjoista tunnetuin ja suosituin lienee ollut hilla eli suomuurain. Se oli ollut hyvin monille maaseudun ihmisille tärkeä rahakasvi. Heinäntekoaikaan päästiin jo auttimaan makoisasta ravintorikkaasta hillasopasta, – keitosta riisipuuron kera. Se oli meikäläiselle juhlaa, kun oli syödä mielin määrin makoisia hilloja ja runsasti juuri paistettuja sokeroituja lättyjä!

Mansikoitakin oli

Puutarhamansikan kasvattaminen kotiryytimaan muutamia neliötä suuremmissa kuvioissa alkoi Tyrnävällä suunnilleen 1970 – luvulla. Tyrnävän Ängeslevän kylän Korkalan Uunon pojat olivat eräitä ensimmäisiä. Korkalan Uuno oli ollut jatkosodan aikana hyökkäysvaunun miehistöä. Hänelle oli tullut hengitysvaivoja sodan taistelukaasuista.

Tyrnävän Keskikylän myös jatkosodassa mukana olleen Kalle Lassilan Pentti poika perusti 1970 – luvulla synnyinkotiinsa puutarhamarjojen taimien kasvattamiseen erikoistuneen puutarhan. Pentti Lassila kouluttautui puutarhuriksi. Lassilan Pentin Kalle isä ajoi keskikyläläisten isäntäin viime sotien jälkeisen jälleenrakennuskauden paikallisen traktoriosuuskunnan harmaata diesel Fergusonia useiden vuosien ajan.

Tyrnävän Keskikylän Samppa ja Anna Pikkaraisen kasvattitytön Eilan Heikki poika perusti Keskikylän Pikku – Koivikkoon muutamien hehtaarien kokoisen tuottoisan kaupallisen mansikkamaan. Nuoren Tyrnävän Keskikylän Junttilan Heikin kohtaloksi tuli tappava syöpä. Hän menehtyi nuorena syöpään.

Junttilan Heikin vuonna 1955 syntynyt nuorempi Erkki veikka piti Keskikylän Pikku – Koivikon kaupallista mansikkamaata useita vuosia. Erkin melko nätti Ruotsin töistä hänelle löytynyt Mari Turunen niminen vaimo kävi esimerkiksi myymässä monena kesänä mansikoitaan nelostien levähdyspaikoilla Tupoksen ja Oulun välillä.

Ei hänen tarvinnut niitä erikoisen kauan myydä, kun ne olivat jo myyty. Takavuosien valtion omistama valtava TVH (Tie – ja Vesihallitus) alkoi vuokrailla kesäisin valtamaanteiden varsien levähdyspaikkojaan kaupalliseen tarkoitukseen kesämansikan myyntipaikoiksi. Mansikan myyjiä niissä olikin usein lyhyen keskikeskikesämme aikana.

Tyrnävän Keskiylän Junttilan Erkki oli nuorukaisena ollut useita vuosia hyvissä töissä Ruotsissa. Hyviä töitä hänelle olivat hankkineet sieltä Erkin Eila äidin Kirstinä sukuiset, jotka itse olivat olleet siellä jo kauan ja hyvissä ansioissa. Erkki oppi ruotsin ja hänellä oli esimerkiksi ollut nuorukaisena peräti ”viisipyttyinen” uusi komea Mersu henkiläauto. Siihen mukavaan varakkaaseen elämään Erkki lähti takaisin pienestä Tyrnävän Keskikylästä. Erkki jätti mansikkamaansa sinne.

Niittylatoja

Taaannoisella 1950 – luvulla Tyrnävän Korvenkylässäkin rakennettiin, naulattiin ahkerinamuun yleisen tavan mukaan kesäisin paljon pienehköjä raakalautaseinäisiä ja pärekattoisia niittylatoja. Ne tulivat talojen käyttöön jo kulloisen kesän heinäntekoihin. Heiniä niihin kerättiin tavanomaisesti heinäkuussa heinäntekoaikaa. Talvella niitä ajettiin kotikarjalle: lehmille, hevosille ja lampaille.

Pienet raakalaudoista tehdyt niittyladot rakennettiin tavallisesti vanhojen pyöreistä ohuista pienistä hirsistä rakenettujen tilalle. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Lauri Alasaarela, Olli Laukka, Jussi Tolvanen, Toivo Kaikkonen, Ahti Pasanen, Alpo Pasanen, Ahti Vesala ja Oiva Junttila sekä esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän Sulo Keränen, Veijo Tauriainen, Jaakko Korva, Kalle Lassila, Arvo Vikiö, Samppa Pikkarainen, Paavo Ikonen, Nestori Väisänen, Antti Latvalehto, Yli – Ikolat, Ikolat jne rakensivat joka kesä jonkin uuden heinäladon niityilleen. Entinen lahoava huonokuntoinen hirsinen niittylato purettiin ja käytettiin talossa polttopuina, hälläpuina esimerkiksi talokkaiden juhannusjuustokeittoon polttopuina.

Tyrnävän Osuusmeijerin kookkaan saharakennuksen ulkoseinässä oli esimerkiksi 1950 – luvulla kiinteä pärehöylä. Se oli siellä avoimessa tilassa ulkoseinään kiinteästi kiinnitettynä, rakennettuna. Keväisin siellä höylättiin päreitä Tyrnävän kyläläisille useiden viikkojen ajan. Päreiden höylääjänä siellä oli toiminut esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän eräs mies Jussi Pasanen.

Sateen suojassa

Eräänä kauniina kesäsunnuntaiaamuna 1950 – luvulla meitä Korvenkylän pyhäkoululaisia oli pyörälemässä Tyrnävän kirkkoon erääseen kesäsunnuntain jumalanpalvelukseen Korvenkylän pyhäkoulua pitäneen Lauri Alasaarelan johdolla. Menimme ensin Korvenkylästä Keskikylään Takalonlinjaksi sanottua multaista kylätietä. Päällemme nousi kova rankkasade tummine sadepilvineen.

Sopivasti sillä kohtaa Korvenkylän kylätien Takalonlinjan vieressä oli keskikyläläisen Keräsen Sulon upouusi heinälato. Lato oli myös ollut juuri katettuna uutuuttaan hohtavilla vaaleilla päreillä. Lato tuoksui uudelle työstetylle puulle. Se antoi hyvän ja varman suojan sadekuurolta. Muutaman viikon päästä siitä sunnuntaista Keräsen Sulon heinälato oli jo heiniä täynnä. Sinne ei olisi enää mahtunut lapsijoukko suojan ankaralta sadekuurolta.

Heinätyö tarinoita

Tyrnävän Korvenkylän talokkailla Vesaloilla oli kesäisin kuivaa heinää kohtalaisia määriä, pinta – aloja. Eräänä 1950 – luvun heinätöiden helteisenä kuumana päivänä korjattiin kiirellä kuivaa heinää latoihin sielläkin. Kova, kovasti jyrisevä vihainen ukkonen elämöi, jyrisi ja salamoi sekä möyrösti taivaanrannalla.

Päälle se oli nousemassa vauhdilla, äkäisesti ja äänekkäästi salamoiden. Olimme juuri ja juuri saanet silloin työstettävän Alavainiomme heinät turvallisesti suojaan niittylatoon.

Näköetäisyydellä kyläläisnaapurimme Vesalat kokosivat kiireellä heiniä niittylatoonsa. Me seurattiin heidän hikisiä kiireellisiä puuhailujaan seisten sateelta suojassa niittylatomme räystään alla. Heidän kiireisiä heinänkorjuu puuhailuja katsoessamme Oiva veikkamme totesi, että hehän tekevät heinää ”kuin elokuvissa”.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar

https://www.google.com/search?q=hein%C3%A4ty%C3%B6t&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwiZiee_0-HiAhWjlosKHcc5AG4QsAR6BAgAEAE&biw=1336&bih=630

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4seiv%C3%A4s

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Maatalouden_historia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Niitty

https://www.luontoon.fi/marjastusjasienestys/marjastus

https://www.talouselama.fi/uutiset/kyllastyi-kyykkimiseen-hillasuolla-is-keksi-ratkaisun-jota-piti-piilotella-viisi-vuotta/c69a6330-65a2-3093-962c-6c8b1ed8ee0d

https://www.aarrelehti.fi/uutiset/artikkeli-1.255622

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

http://historiamies.suntuubi.com/?cat=1&lang=fi&preview=1

https://sites.google.com/site/heinatoista/

https://maukkelijunttila.wordpress.com/

http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/heina/

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.346638

http://www.lassilantaimisto.fi/marjakasvit.html

http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/vanhaan-aikaan/

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukkoskuuro

viikatteen teroitus

Heinämies Ruotsin Karesuandosta

Toukokuussa 2019

Kirjoitettu 1.5.20191.5.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Toukokuun tarinaa

Toukuun nimen nähdään tulleen lukuisista keväisistä toukotöistä. Toukokuu on vilkasta ja kiireistä aikaa isäntäin tehdä kylvötyönsä. Toukokuussa tehdään yleisesti myös kotipuutarhan eli kotiryytimaan monet tärkeät kevättyöt. Kylvetään esimerkiksi porkkanan ja punajuuren siemenet.

Sellaista se oli ennen vanhaan 1960 – luvulla esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässä, että elettiin ja nähtiin työntäyteistä tervettä maaseudun elämää ja kuultiin jo varhain aamusta monien eri merkkisten traktoreiden ääniä, ”traktorikonsertteja” toukokuussa. Kynnettin ja kylvettiin ahkerina kevätöissä. Niitä monia kylvöksiä niitettiin sitten onnellisina ja tytyväisinä myöhemmin syksyllä.

Korvenkylässä kuuli ennen vanhaan paljon iloista työn ääntä ja oli hyvää onnellista elämää. Oli nähtävissä ja kuultavissa kevään muuttolintuja ja seurata iloisia vilkkaita sammakoita lätäköissään. Ja, olihan paljon hyönteisiä jo keväästä. Nuo olivat tärkeitä kevään airuita ja niitä seurattiin.

Hyvää oli muuttolintujen elää kesät synnyinseuduillaan. Muuttolinnuista voi mainita, että esimerkiksi tuttujen kesälintujen pääskysten syysmuuton aikaan kaikki eivät edes mahtuneet sähkölangoille. Paljon kertyi varmaan painoa keveistä pääskysistäkin, kun niitä oli hyvin paljon.

Olihan silläkin varmaan merkitystä monimuotoisen elämän vilkastuttajana ja monimuoisen elämän lisääjänä, että Korvenkylän vieressä oli taannoin ollut kuivattu Leppijärvi. Hirviä kulki usein Korvenkylässä ja lähialueilla. Oliko esimerkiksi myös Taivaanvuohi lintujen esiintyminen riippunut osaltaan Leppijärven kosteikosta?

Hirvet katselivat uteliaina tovin metsän reunassa, että mitähän kylässä nyt puuhataan ja mitä tapahtuu? Lämpimien pitkien kesien kaudella 1970 – luvulla lehmälaitumella saattoi käyskennellä myös muutamia siroja kauriita. Kauniita metsien asukkaita oli ilo ja mukava nähdä ja seurata.

Peltoalue

Pohjois – Pohjanmaan Tyrnävän Korvenkylä on soiden ja sekametsien ympäröimä muutamien tuhansien peltohehtaarien kokoinen. Korvenkyläläisilläkin oli siellä maita kohtalaisesti. Kylläkin Korvenkylän maista, pelloista omistivat suurimman osan monet Tyrnävän kirkonkyläläiset ja monet Keskikylän isännät.

Korvenkylä metsineen ja peltoineen – itsessään, kylänä ja maa – alueena oli erotettu 1840 – 1850 luvuilla silloisesta Limingan Alatemmeksen Lassila – Ahmala suurtilasta. Maan sieltä olivat silloin ostaneet ja lohkoneet itselleen silloiset Tyrnävän kirkonkyläläiset talokkaat Konttilat. Lassila – Ahmala oli ollut niinä vanhoina aikoina valtava eli 4700 hehtaarin kokoinen suurtila.

Korvenkylässä oli paljon maita ja metsiä, jotka olivat aikoinaan kuuluneet keskikyläläiseen Koivikkoon. Paljon maitaan Korvenkylään ja muille luovuttanut talo oli myös ollut taannoinen ja jo hyvin kauan sitten historian härärään kadonnut keskikyläläinen Tungio (Korvenkylässä Tunkionhaka). Keskikyläläisistä Takalosta ja Sipolasta oli aikoinaan erotettu ja lohkottu paljon maita myös Korvenkylään.

Isoista taloista 1960 – luvun toukotöissä Korvenkylässä voi mainita keskikyläläisen Yli – Ikolan. Heiltä kävi heidän laajoilla Korvenkylän pelloillaan toukotöissä Arvi Matinolli poikineen. He tekivät maatyönsä uutuuttaan välkehtivillä traktoreillaan ja leikkuupuimureillaan. Joitain töitä he tekivät vielä edelleen 1960 – luvulla hevosilla. Esimerkiksi hakivat talvisin usein hevosellaan paljoille lehmilleen kuivia heiniä ja olkea Korvenkylän ladoistaan. Heillä oli talonsa peltomaina entisen keskikyläläisen Koivikon suurtilan maita ja myös entisiltä alatemmesläisiltä isänniltä maakaupoissa tulleita pelto – ja niittymaita.

Entisen Koivikon maita oli myös muillakin keskikyläläisillä esimerkiksi Latvalehdoilla, Paavo Ikosella ja Nestori Väisäsellä sekä Tyrnävän korvenkyläläisellä Erkki Junttilalla. Ennen mailtaan kookas talo Koivikko oli siirtynyt viime sotien jälkeen alkujaan sortavalaisen sotaevakko Augusti Siitosen omistukseen. Augustilla oli ollut niitty-, peltomaita myös Tyrnävän Korvenkylän Tunkionhaassa.

Paavo Ikonen hankki 1960 – luvulla sinisen upouuden diesel Fordson Dextan. Reippaalla Paavolla oli ollut kivoja harrastuksia. Nuorena hän oli ollut painin harrastajia. Aikusena miehenä hän kävi useita vuosia itsenäisyypäivisin hiihtäen vierailulla korvenkyläläisellä kaverillaan Veikko Vesalalla (1920-2008). Ennen vanhaan oli ollut kovia, kylmiä pakkastalvia ja myös lämpimiä kesiä. Hiihtokelejä oli ollut usein jo itsenäisyyspäivänä.

Sitähän se oli

Silloisella 1960 – luvulla meillä maaseudun kyläläisillä oli edelleen paljon muutoksia jokapäiväisessä elämässä. Se oli tavallista esimerkiksi, että lehmämäärät lisääntyivät rajusti taloissa. Ne antoivat myös paljon rasvaista maitoa. ”Isotissisiä maitomuoreja” olivat 1960 – 1970 – luvun lehmät. Korvenkylässäkin veivät isännät useiden päniköiden käsikärry/kottiskuormia maitolavoilleen keveillä kumipyöräisillä käsikärryillä. Esimerkiksi Vesalan Veikko isäntä vei monena keväänä raskailla kevätkeleillä Valmetillaan maitopänikkänsä Valion maitoautomiehen Ilmari Veikko Pasasen omistamaan maitoautoon Korventien päähän.

Maitoautot uusiutuivat myös. Esimerkiksi Korvenkylässä kauan maitoautomiehenä kiertänyt ja kulkenut Tyrnävän keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen hankki 1960 – luvulla nätisti välkehtivän uuden punaisen Ford Trader diesel kuorma-auton. Siinä oli kookas tehdastekoinen teräsinen lavakoppi teräsovineen ja suojuksineen.

Se oli entisiin maitoautoihin verrattua selväsi parempi suoja maitotonkille, päniköille talven pakkasilla ja kesän kuumilla helteillä. Maitoautot veivät päivittäin maidot Ouluun Heinäpään Valiolle. Maitoautosta saatiin meijerin palautuksena esimerkiksi kuorittua maitoa (kurria) ja piimää. Valion pakattuja voipaketteja ja piimäpurkkeja. Jogurtteja saatiin myös niistä.

Traktorit lisääntyivät nopeaan Korvenkylässäkin 1960 – luvulle tullessa. Esimerkiksi Annalan Lääperit keskellä kylää hankkivat upouuden diesel A mallisen Zetorin. Leikkisällä Väinö Lääperillä oli Zetorillaan lempinimi. Hän puhui siitä ystävälliseen sävyyn ”Keturina”. Pasasen Ahti ja Jorma ostivat nätin diesel Volvon. Vesalan Veikko oli kauan diesel Valmet miehiä, kunnes alkoi ajaa Deutz – Fahrilla. Laukka Tauno keskellä kylää oli aina diesel Valmet miehiä. Korvenkylän Alasaarelat tekivät työnsä diesel Valmeteilla.

Äänekkäitä, monien traktoreiden isoäänisiä kuoroja sai kuunnella Korvenkylässä 1960 – luvulla jo varhaisesta aamusta toukotöiden aikaan. Keskellä Korvenkylää työskennelleen Lääperin Väinön kaksitahtisesti puksuttava diesel Zetor A oli ehkä isoäänisin? Siihen sekottuivat Junttilan petrooli Fergusonin vaimea ja diesel Nuffieldin vaimeahko traktorin ääni.

Autoilijaksi aikuisena miehenä ryhtynyt Mauno Junttila (Tyrnävä 1930 – 1976 Eskilstuna) hankki vuonna 1958 uuden vihreän diesel Mercedes Bentz lava – auton – ”buldoggi Mersun”. Hän aurasi sillä talvisin Tyrnävän maanteitä. Hänenkin Mersu lisäsi omalta osaltaan moottorien ääniä Korvenkylään. Mauno oli toiminut nuorena miehenä myös taximiehenä Tyrnävällä.

Toukokuun töihin meille tulivat 1960 – luvulla lisääntyvästi mukaan keväiset nurmien kylvöt. Ennen isänille piisasi se, että timotei heinikoille kylvettin typpiapulantaa siinä mielessä, että nurmi kasvaa hyvin. Alettiin vasiten perustaa taloihin nurmia ja laitumia.

Ennen vanhaan lehmien laitumien ja nurmikoiden peruskasvina oli ollut pelkkä timoteiheinä. Jonkin verran oli kasvatettu niiden mukana, seassa puna – apilaa. Isänät alkoivat kylvää peltoihinsa nurmien siemeniä esimerkiksi englantilaista raiheinää ja Italian raiheinää sekä nurminata lajikkeita.

Italian raiheinä oli erityisen nopea kasvamaan lämpiminä kesinä. Esimerkiksi illalla niittosilppurilla kaljuksi ajettu raiheinäpelto oli jo aamulla vihreä. Italianraiheinää kykenivät lehmät jyrsimään pelloilta sellaisenaan turvallisesti ravinnokseen.

Iloisten juhlien toukokuu

Toukokuu on monien näkyvien iloisten juhlien aikaa. Juhlimiset alkoivat komeasti jo ensimmäisenä päivänä toukokuuta tai oikeammin jo edellisenä iltana – aattoina. Vappu on edelleen merkittävä juhla. Se on ollut kautta aikain ylioppilaiden juhla.

Vappu ja vapun juhlinta ei ole menettänyt merkitystään ylioppilaiden riemujuhlana, vaikka uusia ylioppilaita on tullut jo useina vuosina paljon myös syksyisin. Ylippilaat huomioidaan edelleen suurena juhlijoiden joukkona vappuisin.

Maaseudulla otettiin ennen vapun juhlinta yleensä rauhallisesti. Se vaikutti eniten, että se oli juuri kiireellisten kevättöiden aikana. Mutta, huomioitiinhan me vappu silloinkin monien kiireellisten kevättöiden aikaan.

Valmistettiin paljon simaa ja leivottiin tippaleipiä. Hankittiin vappuun liittyvää turhaa rihkamaa ja vappuvaatetusta jo kauan sitten. Käytiin seuraamassa mahdollisuuksien mukaan iloista vapun juhlintaa kylillä. Maaseudun autoistuessa, vapun juhlintaa oli helppo käydä katsomassa ja seuraamassa esimerkiksi Oulussa tai Tyrnävän kirkolla.

Maaseudun koneellistuminen vaikutti paljon. Ei tarvinnut enää kävellä äeshevosen perässä vuorokaudesta toiseen. Välillä ehti käydä katsomassa jopa vapun juhlintaa.

Tyrnävällä oli tarjolla myös leppoisaa maallista juhlintaa esimerkiksi kirkonkylän Seurojentalon suosituissa naistentansseissa, konkareissa. Meille oli tarjolla myös Tyrnävän seurakunnnan tarjoamaa rauhallista kristillistä vappujuhlaa. Ennen niissä oli esimerkiksi uskovaisten miesten ja naisten puheita ja kauniitten kevät-/kesävirsien iloisena ja hartaana veisaamista.

Sekin oli hyvää ja sopusointuista vanhaan aikaan, etteivät ennen maaseudun uskovaiset tai uskosta enemmän tai vähemmän kiinnostunet. Eivät he tanssineet tai muutenkaan iloineet äänekkäästi, eivät heiluttaneet riehakkaasti päätään, vartaloaan, käsiään ja jalkojaan esimerkiksi Jamakalaista alkupää olevan ilon ja rytmin tahdissa varsinkaan hartaaksi mielletyn seurakunnnan tilaisuuksissa.

Nykyisin ja jo kauan aikaa sitten vapun juhlintaan ovat tulleet mukaan poliittiset puolueet. Kaikilla puolueillamme on ollut isoja kulkueita ja värikkäitä väkirikkaita vapputilaisuuksia. Niihin tulee yleensä yhteiskunnallisesti arvostettuja tärkeitä, huomattavia ja merkittäviä puhujia.

Äitienpäivänä

Toukokuun toisena sunnuntaina juhlimme edellen perinteisestä äitienpäivää. Se on kansallisia juhlapäiviämme. Sen juhlintaan osallistutaan me kaikki Suomessa. Äitien päiväin juhlijat ovat ulkonäöltään luonnollisesti erinäköisiä. Toisilla isillä on tosi ruma naama ja siinä lisäksi ruma parta, mutta äitiys ja äitienpäivän kunnioitus yhdistää meitä miespuolisiakin äitienpäivän juhlinnassa.

Äitienpäivänä voidaan ostaa lahjoja äideille. Äitienäivänä tavallisesti hemmotellaan äitejä. Hemmottelut äideille voivat olla kivoja koruja, lahjoja tai äidille tarjoillaan makoisa herkullinen aamukahvi vuoteeseen.

Vanhaan aikaan oli koulujen ja koululaisten järjestämiä äitienpäiviä. Temmeksen Haurukylän kansakoulussa oli ennen 1950 – luvulla aina toukokuun II sunnuntai äitienpäiväjuhlat. Se oli kyläkoulussa merkittävä ja tärkeä ohjelmallinen päivätapahtuma. Koululaiset esittivät äitienpäiväksi sopivaa ohjelmaa. Äitienpäiväksi valmistettiin koululaislasten toimesta esimerkiksi paperisia äitienpäiväkukkia.

Tänään satavuotias äitienpäivämme on saanut alkunsa USA:sta. Suomessa äitinpäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vain pienessä Pohjanmaan Alavieskan kunnassa. Kohta äitienpäivästä tuli meille koko Suomeen tärkeä vuotuisjuhla ja liputuspäivä. Äitienpäiväksi vakiintui meille melko pian toukokuun II sunnuntai.

Eräs merkittävä tapahtuma monille oli sekin ollut vanhaan aikaan, että Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan Aino emäntä oli osallistunut presidentin linnassa järjestettyihin ansioituneitten äitien äitienpäiväjuhlaan. Niihin oli sisältynyt arvokkaat juhlat ja ansiomitalien jako. Presidenttinämme oli silloin ollut Urho Kekkonen.

Ympäristöoppia

Kivaa koulunkäyntiä oli meillä vanhaan aikaan Haurukylän kyläkoululla edelleen toukokuussa. Meillä oli esimerkiksi asuinympäristöömme tutustumista. Luonnossa oli jo silloin toukokuussa paljon silmää miellyttäviä merkkejä keväästä. Puissa oli jo lehtisilmuja. Aurinkoisissa paikoissa näkyi kasvukauttaan aloittavaa vihreää ruohoa.

Muuttolintuja oli palannut suurin joukoin. Ne lensivät ja lauloivat iloisesti taivaalla. Niistä erottui esimerkiksi taivaanvuohen, leivosen ja kuovien ääntelyt. Hyönteisiä oli jo paljon. Sammakoita hypiskeli ja kurnutti sulaneissa lammikoissa. Pääskyset enää puuttuivat.

Sinä päivänä menimme tutustumaan porukalla ensin läheiseen pienen Temmesjokeen. Menimme porukalla opettajan johdolla tutustumaan myös jokivarren silloin vielä vesivoimalla toimineeseen Temmeksen Myllyyn ja Sahaan. Siellä kyseisen laitoksen omistanut rouva Aune Aura esitteli meille kiinteistöään. Hän myös tarjosi meille pienille vierailijoilleen kaakaot.

Kävimme silloin myös tutustumassa Temmesjokivarren melko lähellä koulua sijainneeseen maanviljelijä Olli Rusilan omatekoiseen vesivoimalaan. Se oli pienen Temmesjoen pääväylän vieressä, yhteydessä. Sillä oli siellä oma pieni kaivettu vesivälänsä. Voimala oli ollut pieni ja heikkotehoinen. Se oli tuottanut vain Rusilan taloon sähkövalon. Se olikin rakennettu ainoastaan valon tuottamiseen heille.

Se oli erikoisempaa, kun eräänä keväänä yhteiskuntaopin tunnilla pidimme samalla piirustuksen tunnin Temmesjokirannassa. Meillä oli mukana vesivärejä. Teimme pienelle piirustuslehtiölle väritettyjä kuvia jokirannasta. Niistä tuli meille kivoja vesivärimaalauksia.

Pieni sotajuttu

Tyrnävän Korventien varren eräs entinen rintamamies Olavi Markus oli ollut jatkosodassa sotakoiran ohjaajia. Hänen kymmenien vuosien takainen tuttavansa Oiva Junttila kertoi kerrattain sotakoiraohjaaja Markus Olavista ja hänen komeasta sotakoiraohjattavastaan Veeti sakemannista. Veetillä oli komea saksalainen nimi (kuin esimerkiksi avaruus – ja rakettitiedemies Verhner von Braun). Veetikoiran nimien joukossa oli myös sana von. Mutta Veetinä tämä koira kulki sotapolkunsa.

Markus Olavi oli luvannut Junttilan Oivalle, että hän saa nukkua Veetin toisella puolella. Oiva kertoi kerrattain, kuinka tyytyväinen hän oli ollut, kun vartiosta jääpuikkona korsuun palatessa sai painautua Veetin kylkeen. Heitti vain manttelin harteilleen. Hiljalleen alkoi veri kiertää Oivalla.

Veeti oli ollut hyväkuuloisia. Naapurin vanjat alkoivat ehtoolla liittoutuneiten muonatorpedon pudottamisen jälkeen kulkea porukalla riu’ullaan. Kohtapa alkoi Veetissäkin näkyä joitain merkkejä, että kuulee jotain ylimääräistä. ”Josko räjähtäisi?”, näkyi Veetistä. Vanjain lentäjät pudottivat heille muonatorpedot joskun jopa heidän töpinään. Taivaalta tuli alas raskaita muonatorpedoja. Niiden muonapaketeissa luki, että ”Made in USA”, jos niitä sattui näkemään.

Lähteitä: