maurintarinoita - Uusi Blogaaja.fi -blogi

Lokakuun juttuja

Kirjoitettu 24.9.201924.9.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Lokakuun 2019 tarinaani

Lokakuussa vuonna 1944 olimme edelleen mukana toisen maailmasodan sotatapahtumissa. Silloin sotimisemme muuttuivat Lapin sota nimen saaneeksi sodaksi. Sodimme entisiä aseveljiämme, ”waffenbruredereita” vastaan. Sotamme päättyi vasta 27.4.1945. Viimeinen saksalainen sotilas poistui tuolloin maastamme pohjois – Norjaan kaukana Lapin Kilpisjärvellä.

Tornion maihinsousu tarinaa

Lapin sotaa oli ollut jo syksyllä 1944 esimerkiksi Koillismaan Pudasjärvellä. Meille merkittävin asia Lapin sodassa oli ollut Tornion maihinnousu lokakuun alussa 1944. Maihinnousu osastot: aseet ja miehet olivat lähteneet syyskuun viimeisenä päivänä 1944 yön selkään, pimeyteen myrskyävälle merelle Oulun Toppilan satamasta.

Maihinnousun johtajana ja päällikkönä Tornioon ja myös mukana eräässä laivassa ollut oli ollut everstiluutnantti Wolf H. Halsti. Kaikkien suomalaissotilaiden päällikönä oli silloin ollut III divisioonan komentajana toiminut kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo. Hänen päämajansa oli sijainnut Oulussa.

Asevelvollisen Oiva Junttilan tarinaa

Junttilan Oiva (1922-2001) oli ollut eräs niistä tuhansista vuonna 1922 syntyneistä nuorukaisista, joita toinen maailmansota oli koskettanut. Hän oli ollut lyhyessä sotilaskolutuksessa Raahen suojeluskuntapiirin Raahen sotilaskoulutus – keskuksessa. Hän oli joutunut kohta vielä nuorukaisena sotaan neuvostoliittolaisia vastaan eräänä III divisiooan nuorena sotilaana pohjoiseen Kiestinkiin ja Uhtualle. Jatkosodassa neuvostoliitolaisia vastaan hän oli sotinut useita vuosia.

Ennen Lapin sotaa ja Tornion maihinnousua hän oli ollut pyssymiehenä neuvostoliitolaisia vastassa esimerkiksi Äyräpäässä ja Tali – Ihantala – Vuosalmi linjoilla Kannaksen Karjalassa. Sotilaita oli silloin ennen vanhaan siirretty jatkuvasti, tarpeen mukaan paikasta toiseen.

Karjalasta hän oli matkannut junakyydillä monen muun asevelvollisen tavoin ja mukana erääseen Lapin sotaa edeltäneeseen keskittämis- ja kokoontumispaikkaan. Oiva meni silloin syyskuun 1944 lopussa Oulun lähelle Limingan kansanopistolle.

Kohta seuraavana päivänä hänkin matkasi monen muun sotilaan mukana ja tavoin Limingan rautatieasemalta Oulun Toppilan satamaan. Siellä maihinnousulaivoihin (= mustia rahtilaivoja) oli lastattu miehiä, kalustoa ja aseita. Hevospoloja oli myös ollut runsaasti mukana sen ajan sodissa. Hevosten nopeatempoinen lastaaminen ahtaisiin synkkiin laivoihin oli ollut ikävä kokemus monille miehille ja hevosille.

Laivat olivat olleeet täsmällisesti ajallaan pimeän myrskyisän merimatkan jälkeen Perämeren Tornion Röyttän satamassa. Niiden oli pitänyt olla siellä tasan kello seitsemältä aamulla lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1944. Jatkosodan voittajat, liittoutuneet ja heidän tarkkailijansa sekä Neuvovostoliitto olivat antaneet aikataulut ja määräykset meille jatkosodan hävinneille suomalaisille.

Sotaa se oli ollut sielläkin jo alusta alkaen. Torniossa oli ollut vastassa vihaisia saksalaisia sotilaita aseineen ja tehokkaine hävittäjineen. Jo, Tornion Laivaniemestä käsin saksalaiset olivat ampuneet kiivaasti konekivääreillään ja tykeillään Röyttään. Kivääreiden tulitus yksistään Laivaniemestä käsin oli jo ollut häiritsevää meille.

Erilaisia kokemuksia

Esimerkiksi tyrnäväläinen Jukka Ylitalo oli ollut parikymppisenä nuorukaisena mukana maihinnousussa Tornion Röyttään. Tornion kaupungin valloitukseen ja miehitykseen oli osallistunut nuorukaisena myös liminkalainen myöhempi ”konemies caterpillari – ja hullu – Jussimiehenä” aikoinaan puuhaillut Voitto Hongisto.

Hongiston Voitto tarinoi vuosikymmenten päästä vanhoista sota – ajoista ja – jutuista sekä sotakokemuksistaan. Hän oli ollut erään kerran ”kytiksellä” Tornion Kyläjoella ja läheisellä Raumolla erään pienen maantiesillan luona. Sinne oli ajanut muutamia saksalaisia moottoripyöräsotilaita. Voitto oli ampunut heitä konekiväärillään.

Hän oli ampunut heitä tosissaan kovalla konekiväärin sarjatulella. Hän oli kuullut kuinka luodit olivat rapisseet sakujen moottoripyöriin. Saksalaiset sotilaat olivat vain parantaneet vauhtiaan; tarinoi aikoinaan liminkalainen sotaveteraani Voitto Hongisto.

Tyrnävän Keskikylän mies Pentti Latvalehto oli haavoittunut selkään ehkä kranaatin sirusta sotien loppuvaiheessa. Hän oli joutunut käymään ja oleileen jonkin aikaa sotasairaalassa. Pentti kertoi joskus kauan sitten, että se oli ollut ikävä kokemus. Hän oli joutunut makoileen paljon vatsallaan. Hänen selkäänsä oli käynyt kaivelemassa ikävillä terävillä instrumenteillaan lääkintämiehiä lottia, saraanhoitajia ja lääkäreitä.

Pentti Latvalehto oli ollut Tyrnävän keskikyläläinen maanviljelijä. Hän oli eläissään esimerkisi ajanut linja – autoa ja pillaria sekä tiehöylää. Hän oli ollut työmiehenä hullu – Jussien ja pillareiden mukana. Pentillä ollut pieni hyvä korjaamo sähköhitsauslaitteineen, hiontalaitteinen, rälläköideen ja sorveineen kotimaatilallaan.

Oivasta tuli sodassa klenkkaava jalkapuoli

Oiva joutui Tornion valtauksessa niiden miesten joukkoon, jotka komennettiin pysäyttämään saksalaisten pakoa Torniosta pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä kookkaan vesiojan yli Tornion Alavojakkalasssa. Saksalaisten räjähtävä konekiväärin luoti oli osunut hänen vasempaan jalkaansa polven yläpuolelle. Oiva oli pudonnut päistikkää rikki ammutun jalkansa kanssa kylmään hyhmäiseen veteen. Kumiterän saappaankärki oli ollut suussa, kun taju alkoi palailla.

Tilanne oli ollut kuuma ja sotaisa siellä. Aseveljiensä ja meidän lääkintämiestemme toimesta häntä oli hoidettu alustavasti sekä kätketty mahdollisimman lämpimästi erään perunakuopan räystään alle piiloon taistelutantereelle Tornion Alavojakkalassa.

Lähellä, Tornion Kiviranassa oli ollut meidän sotasairaala. Sen alkupaikkauksien jälkeen Oivakin oli matkustanut laivakyydillä Torniosta Oulun SS1:sen eli kunnon sotasairaalaan. Johtavana ylilääkärinä siellä oli toiminut osaava juutalainen Steinbock

Oivan rikkiammuttua jalkaa oli yritetty parantaa. Mutta, pitkien hoitotoyritysten jälkeen, se oli kuitenkin jouduttu katkaisemaan, amputoimaan. Jalkaan oli kehittynyt niissä oloissa ja olosuhteissa paha kuolio.

Oivasta tuli riski työmies

Kauas seuraavaan vuoden 1945 kesään jatkui haavoittuneen Oivan sotareissu. Hän sitten siitä kuntoutui ja viimein pääsi siviiliin. Oiva kävi usein Oulun proteesipajalla sovittamassa saamiaan tekojalkojaan, mutta ne reissut hän sai tehdä kotoaan käsin.

Siviiliin lasketun Oivan oli käynyt hakemassa Limingan rautatieasemalta Kalervo veikka jatkosodassa haavoittuneen isämme kanssa. Heillä oli juossut nätisti mukana tosi kaunis kotivarsa Limingan reissun. Sitä oli siinä samalla opetettu työhevoseksi.

Paljon olivat ennen vanhaan kulkeneet melko lyhyttä Tyrnävän ja Oulun väliä onnikoilla ja linja – autoilla. Joskus he kulkivat pitemmän matkan kautta Limingan rautatieasemalle ja sieltä sitten kävellen kotiin Tyrnävän Korvenkylään.

Liikkumaan ja kävelemään opettelut olivat Oivalla ensimmäisiä asioita. Oiva alkoi esimerkiksi opetella aikuisena uudelleen polkupyörällä ajon. Hän sitten pyöräilikin todella paljon puujalkamiehenä. Kulki ansiotöissä polkupyörällä puujalkamiehenä. Hiihtämään puujalkaisena hän myös opetteli.

Oiva alkoi opella invalidina työntekoa ensin kotimaatilalla. Merkittävä asia hänen pitkällä työurallaaan oli ollut esimerkiksi ollut se, että hän oli kuljettanut monien vuosien ajan – ehkä jo jostain Helsingin olympialaisista saakka kotikylänsä ja myös Korventienvarren talojen maidot kuorma autoilla liikennöitävän maantien varteen.

Sieltä ne kuljetettiin maitopäniköissä eli – tonkissa edelleen kuorma – auton lavalla Oulun suurelle Valion osuusmeijerille. Voita niistä oli kirnuttu enimmäkseen niinä aikoina, vaikka teki Oulun Valio paljon myös maukkaita punakuorisia edamjuustoja.

Aikojen vieriessä edelleen ja maailman muututtua ystävällisten maalaisliittolaisten Suomessa aina vain hyvään ja parempaan suuntaan. Oivasta oli tullut esimerkiksi kova työmies. Ahkera hillojen ja metsämarjojen sekä riistaruokana maistuvien metsälintujen perässä kulkeva ahkera puujalkamies hän oli myös ollut.

Hän sai sotainvalidina esimerkisi ostaa verovapaasti uuden Toyota henkilöauton. Hän kulki useana kesänä Vieno vaimonsa kanssa kaukana Kittilässä paljojen, suurten soiden metsämarjojen perässä. Oivan ensimmäinen vaimo menehtyi ikävästi syöpään melko nuorena. Leskimies, sotainvalidi Oiva hankki uuden aviovaimon, jolla oli sisko emäntänä Kittilässä. Hyvä siellä oli heidän siksikin kesäisin kulkea hillojen perässä Oulusta käsin.

Ajat muuttuivat edelleen. Alkoivat esimerkiksi suositut suomalaiset ns”Seiväsmatkat” toimia ja tulla myyntiin. Oiva ja Vieno alkoivat käydä kerran vuodessa etelänmatkoilla. He alkoivat kuluttaa marjanpoimintarahojaan toistuviin Turkin matkoihin.

Miksi lienevät sinne Turkkiin niin mieltyneet? Sukua ei kummallakaan ollut siellä eikä lähelläkään. Turkista he kyllä pitivät aikoinaan sydämensä pohjasta, kun he siellä kulkivat joka vuosi matkailulomillaan. Olisivatko turkkilaiset osanneet heitä kestitä niin mukasti ja miellytävästi maksavina suomalaismatkakalaisina?

Erilaisia haavoittuneitten kohtaloita

Joskus, juteltiin ajankuluksi sodankäyneen Junttilan Oivan kanssa, miten sota oli koetellut eri tavoin esimerkiksi sodissa olleita haavoittuneita? Joskus lääkintämiehet olivat kantanet paareillaan jsp:lle kuin ihmistä muistuttavan jäännökset. Sieltä oli kuitenkin lähtenyt jonkin ajan päästä miehen näköinen käveleen.

Joskus invalidi oli ollut kovasti riskin ja terveen miehen äköinen. Hän oli istunut pyörätuolissa. Hän oli opetellut liikkumista ja kävelyä. Mutta, kovat olivat olleet kivut ja säryt invalidimiehellä. Niin siinä sitten kävi, että melko terveen näköinen mies kuoli pois kovien kipujen ja särkyjen myötä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota

https://yle.fi/uutiset/3-7527195

https://yle.fi/uutiset/3-9886412

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornionlaakson_taistelut

https://yle.fi/uutiset/3-7527195

https://fi.wikipedia.org/wiki/3._divisioona_(jatkosota)

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005052522.html

https://www.google.com/search?q=jatkosodan+haavoittunut+py%C3%B6r%C3%A4tuolissa&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwjKw6qSstjkAhWUwsQBHchHDFUQsAR6BAgFEAE&biw=1366&bih=632

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-ikainen-rintamalotta-gunborg-99-poikia-pantiin-laatikoihin-ja-lahetettiin-kotiin-rauha-toi-uuden-tragedian/6200100#gs.4d8nyq

https://www.sotainvalidit.fi/tue-toimintaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotainvalidien_Veljesliitto

https://veteraanit.fi/

https://www.studio55.fi/vapaalla/article/mihin-sotaveteraanien-keraysrahat-menevat-toiminnanjohtaja-vastaa/134940

Vuoden 2019 syksyn alun tarinaa

Kirjoitettu 27.8.201930.8.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Syyskuussa tapahtui todella paljon vanhaan aikaan esimerkiksi 1950 – luvulla. Luonnossa alkoi näkyä suuria muutoksia kesän kääntyessä syksyyn. Ilmat viilentyivät päivä päivältä. Illat pimentyivät. Valoisat päivät lyhentyivät.

Sadonkorjuutyöt, viljankorjuut alkoivat olla ajankotaisia maalaistalojen isännille. Monet muuttolinnut olivat jo lähteneet meiltä ulkomaille. Marjoja ja sieniä kerättiin ahkeraan tulevan talven varalta.

Koululaiseet mukana sadonkorjuussa

Ennen vanhaan oli koululasillakin tapana olla mukana kotinsa monissa maataloustöissä. Maataloustöitä oli meillä jo keväisin. Oltiin mukana esimerkiksi kevään kylvötöissä. Esimerkiksi oli raskasta suuritöistä karjanlannanajoa nätisti levälleen, kun sitä levitettiin pelloille voimaksi tulevan kesän ohralle ja kauralle.

Kesällä jouduttiin olemaan iältään vielä täysin lapsina hyvin paljon mukana myös raskaissa, kuuman, hikisen heinäpellon heinätöissä. Niissä oli hyvin paljon töitä, joita lapsikin kykeni tekemään.

Kesällä saattoi olla ajankohtainen esimerkiksi myös talon heinäladon korjaaminen tai sen uusiminen kokonaan talon niityillä. Siinä oli paljon töitä, jotka onnistuivat, luonnistuivat hyvin myös koululaislapsilta.

Koulut alkoivat syyskuun alussa

Pienestä Tyrnävän Korvenkylästä aloitti moni seitsemän vuotias lapsi kansakoulunsa myös syksyllä 1952. Temmeksen Haurukylän vuonna 1922 perustettuun kyläkouluun matkasivat uusina koululaisina syksyllä 1952 Korvenkylästä esimerkiksi: Anneli Pasanen, Aino Alasaarela, Pauli Alasaarela ja Mauri Junttila. Sinne kävelimme monien meitä vanhempien koululaislasten mukana. Meitä lapsia oli koulupoluilla sitten monenikäisiä.

Tyrnävän Keskikylän Koivikon kyläkouluun lähtivät uusina oppilaina Tyrnävän kunnan puolelta kylästämme syksyllä 1952: Matti Kaikkonen ja Markku Pasanen. He kulkivat Korvenkylän ja Keskikylän välisen muutamien kilometrien metsätaipaleen läpi kotoaan kansakouluunsa. He kulkivat koulumatkansa kävellen tai pyöräillen. Talvisin koulumatkat hiihdettiin.

Naapurimme pojasta Markku Pasasesta (syntynyt 1944) tuli aikoinaan Oulun ammattikoulun jälkeen osaava leipurimestari. Hän kävi varusmiehenä myös reservinalipseerikoulun Oulussa.

Naapurimme poika Matti Kaikkonen (syntynyt 1945) oli aikoinaan eräs armeijamme reippaista kanta – aliupseereista. Arvelen Matin aikoinaan käyneen myös aliupseereiden ammattikoulun, jota sanoivat takavuosina ”rottakouluksi”.

Kun, menin ikäni myötä ajallani armeijan harmaisiin syksyllä 1965 Oulun Hiukkavaaraan. Siellä oli varusmiesalikersanttina kanssani samanikäinen naapurini Kaikkosen Matti poika.

Siihen maailman aikaan kapiaiset eivät ottaneet kaikkia asevelvollisia aliuseerikouluun. Ryhmänjohtajistamme sanoi mielipiteenään ”ryhmyrimme” Kaikkosen Matti, että Junttilan Mauri pitää myös ottaa sinne! Hän sanoi myös omana mielipiteenään, että minun ”ikivanhan ajan”, silloisen autonomisen Suomen sotaväen käynyt aliupseeri isoisäni Eero Junttila (1870 – 1948) oli ollut Temmeksen juuri perustetun (1918) suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö ja koulutajiakin.

Kotikylämme, Tyrnävän Korvenkylän minun ikäisen asevelvolisen naapurin pojan Matti Kaikkosen isoisä oli ollut vanhan Suomen armeijan kantavääpeli Antti Kaikkonen. Hän oli aikonaan, itsenäisyymme alkaessa ollut Tyrnävän juuri perustetun suojeluskunnan 1. kouluttaja ja 1. paikallispäällikkö.

Toinen Tyrnävän suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut Tyrnävän Keskikylän Vöyrin sotakoulun käynyt Arvi Matinolli.

Siihen, vuoden 1965 sotaväkeen menoni aikaan, Oulun Hiukkavaaassa ”kapiaiset” olivat kait olleet jonkin verran suojeluskuntahenkisiä. Minäkin menin sitten sinne muiden mukana myöhäissyksyllä 1965 Oulun Hiukkavaaran aliupserikouluun. Seuraavana syksynä 1966 pääsin sotaväestä siviiliin. Voinee myös mainita, että Oulun Hiukkavaan AUK:n koulun silloisena johtajana toimi Mannerheimin ristin ritari Eino Laihiala.

Ennen kaikki oli erilaista. Esimerkiksi armeijamme oli siihen vanhaan aikaan Suomen puolustusvoimat. Isänmaaallisuus ja nimenomaan suomalainen ja suomalaisperäinen isänmaallisus olivat korostuneita. Toisen surmaamista, tappamista edes sotilaana ”saatanan pirun paska vihollisena” surmaamista ei läheskään aina ihannoitu. Ameriikkalainen elokuvaviihde raakuuksineen, tappamisineen ja raskaine juomisineen (”myös naihmisineen”) ja huumeineen ei ollut vielä aivopessyt meitä kaikkia suomalaisia.

Kaikkosen Matti muutti muutamien kapiaisvuosien jälkeen tehdastöihin Etelä – Ruotsiin. Ruotsissa oli useiden kymmenien vuosien ajan korkea elintaso. Siellä, Ruotsissa kaikki oli kaunista, miellyttävää ja mukavaa. Oli lähes ilmaiset nykyaikaiset asunnot ja tv:t videoinen. Oli hyvät keittiöt nykyaikaisine kalusteineen.

Työtä tehtiin lämpimissä valoisissa tehdassaleissa. Tehtaissa oli viihtyisät edullisten ruokien ruokalat. Luulen Matin houkutelleen sinne se, että siellä suomalaiset siirtotyöläisetkin saivat ajella uusilla henkilöautoilla edullisesti pitkiä miellytäviä matkoja.

Jonkin kerran myös Kaikkosen Matti ajoi Etelä – Ruotsista Tyrnävälle synnyinkotiinsa kesälomalle kiertäen nätisti valoisan kesäyön aikana, ajaen hyviä maanteitä Haaparannan kautta. Se oli ennen yleistä tapaa. Autolautat olivat vielä silloin vanhanaikaisia ja melko hitaitakin.

Ei aina ollut ryhmyrinä rääkkymistä

Asevelvollisena kesällä 1966 olin myös hiukan mukana Hiukkavaaran ampumaradan uuden sotilaskodin uudisrakenuksella. Tehtiin sotilaskodin ympäristön kunnostus – ja hoitotöitä. Ajettiin lähistön Pajulan peltojen ruokamultaa ja vierestä hiekkaa sotilaskodin ympäristön kunnostustöissä.

Sain käyttööni Valmet traktorin peräkärryineen ja asevelvollinenkuljettajineen. Lapiomiehiksi mukaani hiekan, mullan lapiointeihin apumaradan sotilaskodin luona sain noin viisi samanikäistä asevelvollista. Mukavaa työtä se oli tavanomaisen rääkkymisen ja alokkaden kiusaamisen lomassa.

Päivä kerrallansa

Henkilökohtaisena aseenani Suomen raskaassa ensin vanhaan aikaan minulla oli ikivanha ”pystykorva” kivääri. Sitten, saatiin uusi venäläinen rynnäkkökivääri. Se oli tarkka ase. Sillä ammuin vain ns. napakyppejä. Kesällä 1966 minulla oli alkujaan Normannian suuresta ylijäämä varastoista romuraurana Int:iin ostettu Sten konepistooli. Jossain välissä minulla oli tanko- ja rumpulippaalla varustettu Suomi konepistoli.

Turhalta tuntuu meillä koko SA Int laitos. Kun, asioita tarkastellan rauhallisen ja rauhaa rakastavan suomalaismiehen silmin. Itä – naapurillamme oli jo 2. maailmansodasta lähtien vahvoja ydiaseita ja monenlaisia pommikoneita.

Ruotsalaiset ovat olleet jo tuhansia vuosia vain heikkoja sotilaina. Vain – naisten naurattajia ovat he. Homppeli poikia ja – tyttöjä ovat ruotsalaiset olleet jo kauan. Miten, sellaisten kanssa oikein soditaankaan?

Lakkautetaan vain rohkeasti liian paljon turhan ja pelottavan paljon vähiä rahoja, varojamme kuluttava armeijamme eli sotaväkilaitoksemme. Ei se nykyisellään enää tunnu edes suomalaiselta, vaikka niin sen pitäisi tuntua ja olla.

Perustetaan nykyisen sotaväkemme tilalle suomalaisten omia suojeluskuntia. Esimerkiksi mennyt viime talvi oli erityisen luminen. Lunta ja räntää satoi katkeamatta ja paljon päivästä toiseen.

Jos, reippaat suojeluskuntalaiset olisivat pitäneet viime talven lumisia jäisiä polkuja kunnossa. Tuskin he olisivat välissä tupakkatauolla sanoneet, ”että tämä puuhahan muistuttaa työntekoa. Annetaan lumien vain olla poluilla”.

Lähteitä:

https://www.iltalehti.fi/suomi100/a/201701172200055114

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Koulut

https://www.superkirja.fi/kirjakauppa_hinta_kirjalle/9789529276837

https://koulukaverit.com/uploads/school_material/1/2/4/4/0/school_12440/917430/917430_1356456023.pdf

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/touko13/muistojen.htm

https://sites.google.com/site/haurukylankansakoulussa/

http://mauritarinoi.suntuubi.com/

https://maatapitkin.net/ruotsi.php

http://www.tulliliitto.fi/lappi/sivut/Lapin_Tullimiehet_1908_2008[1].pdf

https://www.sotilaskotioulu.fi/uusi-sivu

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/helmi09/8145994.xml

https://www.google.com/search?q=hiukkavaara++ampuma+radan+sotilaskoti&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwirr-j6nJjkAhUlw8QBHcRdBdsQsAR6BAgGEAE&biw=1366&bih=632

Elokuussa

Kirjoitettu 26.7.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Elokuun 2019 tarinaani

Elokuussa säät ovat vielä mukavia ja kauniita ja usein kesäisen lämpimiä. Valoakin piisaa vielä. Tosin Lapin yöttömät yöt alkavat jo olla tältäkin kesältä ohitse.

Monien maatalojen isännät ja muut talojen väet lopettelivat ennen vanhaan kuivanheinän tekojaan usein vielä elokuun alussa. Elokuussa nähtiin ja koettiin vanhaan aikaan miellyttävänä odotetun uuden satokauden alku. Luonnossa kasveineen ja eläiminineen oli myös paljon nähtävää ja toimintaa meidän seurata. Monilla muuttolinnuilla oli jo poikasia istuskelemassa sähkö – ja puhelinlangoilla.

Elokuussa edelleen hillasoille

Esimerkiksi metsien hillat ovat silloin vielä erityisesti varjoisilla suo – ja tiheillä puustopohjaisilla kasvupaikoilla kypsymässä, valmistumassa, parhaimmillaan. Olipa meillä ennen vanhaan poimia myös metsien mieluisia mustikoita ja muitakin marjoja. Puolukoitakin saattoi alkaa olla jo paikka paikoin poimittaviksi.

Aikaiset peltojen ohraviljalajikkeet alkavat kypsyä korjattaviksi pois pelloilta jo elokuulla. Monien maatalojen emännät keittivät niinä vanhoina aikoina maistuvaa uutisohrapuuroa ja leipovat väelleen maistuvaa uutisrieskaa elokuulla.

Monenlaisia makoisia maistuvia marjakeittoja oli meillä syödä massumme täyteen elokuun marjoilla. Mansikoitakin tuli vielä paljon lisää elokuulla. Elokuussa on runsain mitoin luonnonmarjoja ja puutarhaojen sekä eri kasvimaiden marjoja.

Venepakolaiset

Amerikkalaisen tv:n ja elokuvaviihteen ”rivollimiehet ja lännenmiehet” ovat aina olleet sotaisaa sakkia. Aina he ovat sotimassa jossain päin maailmaa. Se oli 1970 – luvun loppua, kun Suomeen alkoi tulla ns. venepakolaisia kaukaisesta Vietnamista. Heitä tuli meille myös kauas pohjoiseen jopa Muhokselle saakka.

Erikoisempaa väkeä olivat he venepakolaiset meidän hiljaisten, rauhallisten paremmin eleettömien suomalaisjurrien keskuudessa. He olivat ketterästi, nopeaan ja vilkkaasti liikkuvia, elehtiviä pienehköjä tummahipiäisiä ulkonäöltään kauniita ihmisiä. Siihen kiinnitettiin silloin niinä vanhoina aikoina huomiota, että ahkeria venepakolaiset olivat.

Heidän ahkeruudestaan voi nostaa esille, että he alkoivat kerätä ketterinä ja ahkerina metsämarjoja metsistämme ja soiltamme. He alkoivat kerätä metsämarjoja, jotka muuten olisivat todennäköisesti saaneet jäädä rauhassa mätänemään metsiimme.

Erikoista oli silloin venepakolaisten marjojen perässä kulkemiset. Jopa, Muhoksen olutkuppiloiden monien kaljamukien, – tuoppien äärellä he puumivat, että nyt meiltä menee marjat metsistä ja hillat soilta! Kauheaa se on!

Niinä aikoina huomattiin, kun liikuttiin aamusella Muhoksen ja Oulun väliä, että siellä täällä vilkkaasti liikennöityjen moottoriteiden varsilla, oli heitä vietnamilaisia venepakolaisia valtavien marjasaavilastiensensa kanssa. Me menivät arvokkaiden marjalastiensa kanssa kaupalle Ouluun.

Oulun kauppatorin luona oli ollut kauan ja oli edelleen niinäkin aikoina vilkas marjojen ostopiste. He ostivat siellä myös perinteisiä kotiemme ryytimaidemme marjapensaiden marjoja, jos niitä sattui myyntiin asti olemaan. Joskus kävin sitä asiaa siellä kokeilemassa.

Marjojen poimijoita

Kovasti ja paljon parempaan muuttui niinä aikoina, joka päivää elettävä aika meille suomalaisille. Puhuttiin, että oli lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Esimerkiksi liikkumisessa auttaneet henkilöautot uudistuivat, parantuivat ja lisääntyivät. Elintasokin hyvine asuntoineen ja taloineen nousi rajusti meillä suomalaisilla.

Niiden aikojen monien ylivoimaisten suomalaisurheilijoiden menestys maailmalla nostatti myös meidän suomalaisten rintaa. Suomalaiset naiset ja miehet kulkivat komeasti voitosta voittoon olympialaisissakin. Muussakin kuin yleisurheilussa me vain voitettiin niinä aikoina.

Maantiet myös parantuivat ja lisääntyivät rajusti niinä vanhoina aikoina. Esimerkiksi Oulujoen pohjoispuolella ja eteläpuolella kulkivat Oulujokea myötäillen erinomaiset, hyvät nopeasti liikennöitävät moottoritiet. Myös talvisin huolehdittiin maanteidemme kunnosta hyvin. Maanteiden varsille rakennettiin lukuisasti hyviä pyöräteitä. Sekin oli hyvä ja miellyttävä asia.

Tuli niinä aikoina paljon uusia hyviä kyläteitä ja kauas syviin metsiin ja erämaihin kulkevia hyväkuntoisia metsäautoteitä. Erämaissa risteilevät tiet kulkivat kaikkialle. Hyvä niitä oli myös meidän marjastajien kulkea autoillen, polkupyörillä ja kävellen.

Lapsena ja nuorena maaseudun kodeissamme kuljettiin kesäisin metsämarjojen perässä metsissä. Niin olivat kulkeneet esimerkiksi myös muhoslaiset Arolan Aimo, Laihialan Valtu, Kylmäsen Reino ja alkujaan tyrnäväläinen Junttilan Kalervo (1927-2014). He innostuivat niinä 1970 – luvun lopun aikoina jo eläkeikäin lähestyessä uudelleen metsämarjain poimintaan ja metsissä samoiluihin.

Heihin vaikuttivat uskoakseni vahvimmin esimerkit. Kulkiessaan työmatkojaan Muhoksen ja Oulun väliä he näkivät maanteiden varsilla venepakolaisvietnamilaisia valtavien marjasaavilastiensa kanssa. He tulivat siihen ajatukseen ja alkoivat tuumailla sitä, että josko he saisivat poimittua edes osan venepakolaisten poimimista marjalastimääristä, niin hyvää olisi jo sekin!

Niin, esimerkiksi Reino Kylmänen ja Kalervo Junttila tosissaan ahkeroivat ja yrittivät. He kulkivat vapaa – aikoinaaan ahkerina marjametsissä. Paljon heillä olikin aikoinaan ollut kivoja mukavia onnistuneita marjastusreissuja.

Usein he muistelivat onnistunutta marjareissuaan esimerkiksi Muhoksen Junttilan Kalervon Martta vaimon kahvipöydässä istuessaan – reissulta palattuaan. Junttilan Kalervolla ja Kylmäsen Reinolla oli eräinä heidän niiden aikojen marjakavereina heitä nuoremmat Kalervon reippaat lähinaapurit Valtu Laihiainen ja Aimo Arola.

Paljon heille kertyi metsämarjoja omaan kulutukseen itse poimittuina. Jonkin verran he myös möivät kesäisin arvokkaita hilloja. Mieluisia marjapaikkoja heille oli ollut esimerkiksi Temmeksen, Muhoksen, Utajärven, Kestilän ja Tyrnävän metsissä.

Jänkäjääkärit

Muhoslainen, päivätyönsä Muhoksen Oulun Seudun Sähkö OY:n yliasentajana tehnyt sähköasentaja Reino Kylmänen oli aikoinaan ollut asevelvollisena jatkosodassa kuuluisissa jänkäjääkäreissä. Hän oli ollut siellä asevelvollisena ylikersanttina.

Jänkäjääkärit olivat olleet eräitä voittajia Suomen ja Neuvostoliiton välisessä jatkosodassa suuressa erämaapitäjä Ilomantsissa. He olivat voittaneet torjuntavoitolla elokuussa 1944 siellä käydyn merkittävän jatkosodan taistelun.

Mahtava Neuvostoliitto jätti etenemisensä sinne Ilomantsin erämaihin ja korpiin. Maatahan heillä neuvostoliittolaisilla oli jo. He olivat myös olleet rauhaa rakastavia venäläisiä. Suuren Neuvostoliiton rauhaa rakastavat venäläistä kansallisuutta olevat miehet ja naiset siirtyivät rauhan töihin ja tärkeisiin jälleenrakennustöihin laajassa Neuvostoliitossa.

Kovia olivat ukkoset ennen

Ärhäköitä, äänekkäitä ja vihaisia sekä suurituhoisia olivat olleet vanhan ajan ukkoset esimerkisi Oulujoen voimalaitosten luona ja seuduilla. Kerrattain, naapurissamme Tyrnävän Korvenkylän Keskitalossa vaimonsa kotona (Pasanen) vieraillut yliasentaja Reino Kylmänen kertoi eräällä pahalla ukkosella sähköisen ilman olleen täynnä erikokoisia paukkuvia, välkkyviä kipinöiviä, sähiseviä salamoita. Ilmassa oli lentänyt isompia ja pienempiä puita ja puiden oksia ja kiviä.

Kylmäsen Reino mainitsi joskus myös käsissään olleista ikävistä haavoista. Henkipoloa eivät kovat rajuilmat rajuine ukkosineen, lukuisine salamoineen, eivät kuitenkaan vieneet Kylmäsen Reinolta, mutta välillä olivat esimerkiksi hänen kädet olleet haavoilla. Joskus Reino oli joutunut lähes lihattomiksi palaneilla sormillaan liittämään tulenpalavassa kiireessä sähkömuuntajien lukuisia sähköjohtoja toimiviksi.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elokuu

https://www.tunturisusi.com/juhlat/elokuu.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_12_(jatkosota)

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuorokaudessa-perustettu-hatamajoitus-hammentaa-muhoksella-150-kutsumatonta-vierasta/5292632#gs.oxw2tm

http://www.kirjastovirma.fi/oulujoki/voimalaitosrakentaminen

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/hoyrylaivaliikenne

https://fi.wikipedia.org/wiki/Muhoksen_rautatieasema

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4l%C3%A4nkyl%C3%A4

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuorokaudessa-perustettu-hatamajoitus-hammentaa-muhoksella-150-kutsumatonta-vierasta/5292632#gs.ri5fnr

https://www.tunturisusi.com/muhoksenhistoriaa/asuminen.htm

https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/muhoksen-kylanraitti-vuosia-sitten-hurja-riippusilta-vyoryvat-rantapenkereet-ja-mahtitaloja/10183/

http://www.laitasaari.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_12_(jatkosota)

https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/jankajaakareilla-yha-kerrottavaa/543484/

Heinätöiden kuukausi

Kirjoitettu 26.6.201926.6.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Heinätöiden kuukausi

Heinäkuu oli vanhempaan aikaan ollut heinätöiden kuukausi. Silloin, olivat olleeet etuna esimerkiksi, että kuukauden sademäärät olivat pienet. Se oli ollut hyvä asia heinätöille ja heinäin korjuulle. Heinät olivat myös kasvaneet riittävästi jo heinäkuulle.

Ennen vanhaan heinät seivästettiin

Se oli vielä 1950 – 1960 lukuja, kun kesäisiin Suomikuviin liittyivät suurten, laajojen heinäpeltojen pitkät, tiheät, ylväät heinäseiväsrivistöt. Maataloudesta ja erityisesti karjanhoidosta vielä silloin eläneelle Suomelle olivat tärkeitä heinätyöt. Oli tärkeää, että talojen heinätyöt onnistuivat!

Kulkemiset Suomessa olivat myös pitkään olleet hevosten varassa. Hyvää oli, että hevosilla oli laadultaan parasta mahdollista heinää syödä ruuakseen. Ne jaksoivat kulkea ja kävellä, juostakin. Ne jaksoivat tehdä työnsä eivätkä juuri sairastelleet.

Liikuvuutta heinämiehillä

Vanhaan aikaan Suomessa oli ollut jonkin verran miehiä ja naisia, jotka kulkivat heinätöissä jopa kaukana kotoaan. Esimerkiksi Tyrnävän taloissa oli ennen vanhaan ollut kesäisin heinämiehiä, joiden kodit olivat olleet kaukana, monien pitäjäin takana.

Heinäpelloillamme saattoi kiireisimpään aikaan työskennellä oman pitäjän väen lisäksi muualta töihin tulleita esimerkisi etelä – pohjalaisia, savolaisia ja kainuulaisia heinämiehiä. Limingan rautatieasemalla pysähtyi ennen junia. Niillä voitiin kulkea kauas tai sieltä voitiin lähteä kauas pois. Pohjanmaan rata oli ollut liikennöitävä etelän Helsingistä Ouluun jo kauan sitten eli jo vuodesta 1876 lähtien.

Viikatesepät jäivät historian

Taannoiselle 1950 – luvulle oli ollut tyypillistä sekin, että vanha viikateseppien ammattikunta alkoi kadota ja lakata olemasta. Tyrnävällä oli ollut korjausmiesten, koneseppien, oman aikansa autojen ja maataloustraktoreiden ammattimiesten korjamon sisältänyt Tyrnävän Osuusmeijerin omistama korjaamorakennus nykyisen Tyrnävän kirkonkylän Seurojentalon luona vielä 1950 – luvulla.

Siellä, oli ollut 1950 – luvulla porakoneilla, sorveilla, kaasu- ja sähköhitsausvälineillä ja hiontalaittella varustettu auto, traktorikorjaamo. Tyrnävän kirkonkylän pitkässä korjaamorakennuksessa työskenteli vielä 1950 – luvulla myös muutamia vanhan kansan viikateseppiä. Eräs heistä oli ollut Tyrnävän Korvenkylän maantien varren alkupään Uutisenkylässä taloaan asunut viikateseppä Matti Kantola.

Sittemmin, tyrnäväläisen seppä Kantolan Leppiojan luonnonojan varren Kantola paisui paisumistaan, laajeni pinta – alaltaan. Seppä Matti Kantolan Alpo pojan aikana Kantola oli ollut jo todella suuri maalaistalo. Se oli suuripintalainen jopa koko Suomen mittakaavassa. Kookas Kantola meni myös muuan vuosikymmen sitten mukaan Tyrnävälläkin suosittuun perunanviljelyyn. Siinäkin Kantola on ollut hyvin menestyvä, pärjäävä ja suuri.

Entinen Tyrnävän mies Oiva Junttila (1922-2001) tarinoi muuan vuosi sitten, että meidän Erkki isämme oli polttanut kotimme läheisyydessä jokin vuosikymmen taaksepäin muutaman sysimiilun. Pajahiiliä eli sysiä oli ostanut häneltä esimerkiksi seppä Matti Kantola. Sysiä olivat käyttäneet vanhan kansan osaavat viikatesepät, kun takoivat hehkuvia tulikuumia rautojaan teräviksi viikatteiksi. Vanha Matti Kantola oli osannut takoa hyviä kestäviä peräti ”lähes kiveen pystyviä” – pitkään terävinä pysyneitä ja säilyneitä viikatteita.

Makeiden marjojen poimintaa

Heinäkuulle on tyypillistä myös marjojen kypsyminen ja joutuminen meille syötäväksi ja myös myytäväksi. Makoisaa mustikkakeittoa syötiin jo heinäkuussa heinätöiden lomassa. Mustikasta sai myös heinäväelle tärkeää terveellistä mehua.

Vanhan ajan ojanpientareiden tärkeä runsassatoinen marja oli ollut mesku, mesimarja. Kun, poimi muutaman litran vetoisen alumiini päärärin meskuja täyteen ja pyöräili sen kanssa kirkolle osuuskauppaan, Jere Takalolle tai Eino Ylitalolle. Palatessa jaloissa olivat uudet nätit tennarit ja päällä uusi kaunis värikäs T – paita sekä lippis.

Heinäkuussa kypsyvistä luonnonmarjoista tunnetuin ja suosituin lienee ollut hilla eli suomuurain. Se oli ollut hyvin monille maaseudun ihmisille tärkeä rahakasvi. Heinäntekoaikaan päästiin jo auttimaan makoisasta ravintorikkaasta hillasopasta, – keitosta riisipuuron kera. Se oli meikäläiselle juhlaa, kun oli syödä mielin määrin makoisia hilloja ja runsasti juuri paistettuja sokeroituja lättyjä!

Mansikoitakin oli

Puutarhamansikan kasvattaminen kotiryytimaan muutamia neliötä suuremmissa kuvioissa alkoi Tyrnävällä suunnilleen 1970 – luvulla. Tyrnävän Ängeslevän kylän Korkalan Uunon pojat olivat eräitä ensimmäisiä. Korkalan Uuno oli ollut jatkosodan aikana hyökkäysvaunun miehistöä. Hänelle oli tullut hengitysvaivoja sodan taistelukaasuista.

Tyrnävän Keskikylän myös jatkosodassa mukana olleen Kalle Lassilan Pentti poika perusti 1970 – luvulla synnyinkotiinsa puutarhamarjojen taimien kasvattamiseen erikoistuneen puutarhan. Pentti Lassila kouluttautui puutarhuriksi. Lassilan Pentin Kalle isä ajoi keskikyläläisten isäntäin viime sotien jälkeisen jälleenrakennuskauden paikallisen traktoriosuuskunnan harmaata diesel Fergusonia useiden vuosien ajan.

Tyrnävän Keskikylän Samppa ja Anna Pikkaraisen kasvattitytön Eilan Heikki poika perusti Keskikylän Pikku – Koivikkoon muutamien hehtaarien kokoisen tuottoisan kaupallisen mansikkamaan. Nuoren Tyrnävän Keskikylän Junttilan Heikin kohtaloksi tuli tappava syöpä. Hän menehtyi nuorena syöpään.

Junttilan Heikin vuonna 1955 syntynyt nuorempi Erkki veikka piti Keskikylän Pikku – Koivikon kaupallista mansikkamaata useita vuosia. Erkin melko nätti Ruotsin töistä hänelle löytynyt Mari Turunen niminen vaimo kävi esimerkiksi myymässä monena kesänä mansikoitaan nelostien levähdyspaikoilla Tupoksen ja Oulun välillä.

Ei hänen tarvinnut niitä erikoisen kauan myydä, kun ne olivat jo myyty. Takavuosien valtion omistama valtava TVH (Tie – ja Vesihallitus) alkoi vuokrailla kesäisin valtamaanteiden varsien levähdyspaikkojaan kaupalliseen tarkoitukseen kesämansikan myyntipaikoiksi. Mansikan myyjiä niissä olikin usein lyhyen keskikeskikesämme aikana.

Tyrnävän Keskiylän Junttilan Erkki oli nuorukaisena ollut useita vuosia hyvissä töissä Ruotsissa. Hyviä töitä hänelle olivat hankkineet sieltä Erkin Eila äidin Kirstinä sukuiset, jotka itse olivat olleet siellä jo kauan ja hyvissä ansioissa. Erkki oppi ruotsin ja hänellä oli esimerkiksi ollut nuorukaisena peräti ”viisipyttyinen” uusi komea Mersu henkiläauto. Siihen mukavaan varakkaaseen elämään Erkki lähti takaisin pienestä Tyrnävän Keskikylästä. Erkki jätti mansikkamaansa sinne.

Niittylatoja

Taaannoisella 1950 – luvulla Tyrnävän Korvenkylässäkin rakennettiin, naulattiin ahkerinamuun yleisen tavan mukaan kesäisin paljon pienehköjä raakalautaseinäisiä ja pärekattoisia niittylatoja. Ne tulivat talojen käyttöön jo kulloisen kesän heinäntekoihin. Heiniä niihin kerättiin tavanomaisesti heinäkuussa heinäntekoaikaa. Talvella niitä ajettiin kotikarjalle: lehmille, hevosille ja lampaille.

Pienet raakalaudoista tehdyt niittyladot rakennettiin tavallisesti vanhojen pyöreistä ohuista pienistä hirsistä rakenettujen tilalle. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Lauri Alasaarela, Olli Laukka, Jussi Tolvanen, Toivo Kaikkonen, Ahti Pasanen, Alpo Pasanen, Ahti Vesala ja Oiva Junttila sekä esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän Sulo Keränen, Veijo Tauriainen, Jaakko Korva, Kalle Lassila, Arvo Vikiö, Samppa Pikkarainen, Paavo Ikonen, Nestori Väisänen, Antti Latvalehto, Yli – Ikolat, Ikolat jne rakensivat joka kesä jonkin uuden heinäladon niityilleen. Entinen lahoava huonokuntoinen hirsinen niittylato purettiin ja käytettiin talossa polttopuina, hälläpuina esimerkiksi talokkaiden juhannusjuustokeittoon polttopuina.

Tyrnävän Osuusmeijerin kookkaan saharakennuksen ulkoseinässä oli esimerkiksi 1950 – luvulla kiinteä pärehöylä. Se oli siellä avoimessa tilassa ulkoseinään kiinteästi kiinnitettynä, rakennettuna. Keväisin siellä höylättiin päreitä Tyrnävän kyläläisille useiden viikkojen ajan. Päreiden höylääjänä siellä oli toiminut esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän eräs mies Jussi Pasanen.

Sateen suojassa

Eräänä kauniina kesäsunnuntaiaamuna 1950 – luvulla meitä Korvenkylän pyhäkoululaisia oli pyörälemässä Tyrnävän kirkkoon erääseen kesäsunnuntain jumalanpalvelukseen Korvenkylän pyhäkoulua pitäneen Lauri Alasaarelan johdolla. Menimme ensin Korvenkylästä Keskikylään Takalonlinjaksi sanottua multaista kylätietä. Päällemme nousi kova rankkasade tummine sadepilvineen.

Sopivasti sillä kohtaa Korvenkylän kylätien Takalonlinjan vieressä oli keskikyläläisen Keräsen Sulon upouusi heinälato. Lato oli myös ollut juuri katettuna uutuuttaan hohtavilla vaaleilla päreillä. Lato tuoksui uudelle työstetylle puulle. Se antoi hyvän ja varman suojan sadekuurolta. Muutaman viikon päästä siitä sunnuntaista Keräsen Sulon heinälato oli jo heiniä täynnä. Sinne ei olisi enää mahtunut lapsijoukko suojan ankaralta sadekuurolta.

Heinätyö tarinoita

Tyrnävän Korvenkylän talokkailla Vesaloilla oli kesäisin kuivaa heinää kohtalaisia määriä, pinta – aloja. Eräänä 1950 – luvun heinätöiden helteisenä kuumana päivänä korjattiin kiirellä kuivaa heinää latoihin sielläkin. Kova, kovasti jyrisevä vihainen ukkonen elämöi, jyrisi ja salamoi sekä möyrösti taivaanrannalla.

Päälle se oli nousemassa vauhdilla, äkäisesti ja äänekkäästi salamoiden. Olimme juuri ja juuri saanet silloin työstettävän Alavainiomme heinät turvallisesti suojaan niittylatoon.

Näköetäisyydellä kyläläisnaapurimme Vesalat kokosivat kiireellä heiniä niittylatoonsa. Me seurattiin heidän hikisiä kiireellisiä puuhailujaan seisten sateelta suojassa niittylatomme räystään alla. Heidän kiireisiä heinänkorjuu puuhailuja katsoessamme Oiva veikkamme totesi, että hehän tekevät heinää ”kuin elokuvissa”.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar

https://www.google.com/search?q=hein%C3%A4ty%C3%B6t&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwiZiee_0-HiAhWjlosKHcc5AG4QsAR6BAgAEAE&biw=1336&bih=630

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4seiv%C3%A4s

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Maatalouden_historia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Niitty

https://www.luontoon.fi/marjastusjasienestys/marjastus

https://www.talouselama.fi/uutiset/kyllastyi-kyykkimiseen-hillasuolla-is-keksi-ratkaisun-jota-piti-piilotella-viisi-vuotta/c69a6330-65a2-3093-962c-6c8b1ed8ee0d

https://www.aarrelehti.fi/uutiset/artikkeli-1.255622

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

http://historiamies.suntuubi.com/?cat=1&lang=fi&preview=1

https://sites.google.com/site/heinatoista/

https://maukkelijunttila.wordpress.com/

http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/heina/

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.346638

http://www.lassilantaimisto.fi/marjakasvit.html

http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/vanhaan-aikaan/

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukkoskuuro

viikatteen teroitus

Heinämies Ruotsin Karesuandosta

Toukokuussa 2019

Kirjoitettu 1.5.20191.5.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Toukokuun tarinaa

Toukuun nimen nähdään tulleen lukuisista keväisistä toukotöistä. Toukokuu on vilkasta ja kiireistä aikaa isäntäin tehdä kylvötyönsä. Toukokuussa tehdään yleisesti myös kotipuutarhan eli kotiryytimaan monet tärkeät kevättyöt. Kylvetään esimerkiksi porkkanan ja punajuuren siemenet.

Sellaista se oli ennen vanhaan 1960 – luvulla esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässä, että elettiin ja nähtiin työntäyteistä tervettä maaseudun elämää ja kuultiin jo varhain aamusta monien eri merkkisten traktoreiden ääniä, ”traktorikonsertteja” toukokuussa. Kynnettin ja kylvettiin ahkerina kevätöissä. Niitä monia kylvöksiä niitettiin sitten onnellisina ja tytyväisinä myöhemmin syksyllä.

Korvenkylässä kuuli ennen vanhaan paljon iloista työn ääntä ja oli hyvää onnellista elämää. Oli nähtävissä ja kuultavissa kevään muuttolintuja ja seurata iloisia vilkkaita sammakoita lätäköissään. Ja, olihan paljon hyönteisiä jo keväästä. Nuo olivat tärkeitä kevään airuita ja niitä seurattiin.

Hyvää oli muuttolintujen elää kesät synnyinseuduillaan. Muuttolinnuista voi mainita, että esimerkiksi tuttujen kesälintujen pääskysten syysmuuton aikaan kaikki eivät edes mahtuneet sähkölangoille. Paljon kertyi varmaan painoa keveistä pääskysistäkin, kun niitä oli hyvin paljon.

Olihan silläkin varmaan merkitystä monimuotoisen elämän vilkastuttajana ja monimuoisen elämän lisääjänä, että Korvenkylän vieressä oli taannoin ollut kuivattu Leppijärvi. Hirviä kulki usein Korvenkylässä ja lähialueilla. Oliko esimerkiksi myös Taivaanvuohi lintujen esiintyminen riippunut osaltaan Leppijärven kosteikosta?

Hirvet katselivat uteliaina tovin metsän reunassa, että mitähän kylässä nyt puuhataan ja mitä tapahtuu? Lämpimien pitkien kesien kaudella 1970 – luvulla lehmälaitumella saattoi käyskennellä myös muutamia siroja kauriita. Kauniita metsien asukkaita oli ilo ja mukava nähdä ja seurata.

Peltoalue

Pohjois – Pohjanmaan Tyrnävän Korvenkylä on soiden ja sekametsien ympäröimä muutamien tuhansien peltohehtaarien kokoinen. Korvenkyläläisilläkin oli siellä maita kohtalaisesti. Kylläkin Korvenkylän maista, pelloista omistivat suurimman osan monet Tyrnävän kirkonkyläläiset ja monet Keskikylän isännät.

Korvenkylä metsineen ja peltoineen – itsessään, kylänä ja maa – alueena oli erotettu 1840 – 1850 luvuilla silloisesta Limingan Alatemmeksen Lassila – Ahmala suurtilasta. Maan sieltä olivat silloin ostaneet ja lohkoneet itselleen silloiset Tyrnävän kirkonkyläläiset talokkaat Konttilat. Lassila – Ahmala oli ollut niinä vanhoina aikoina valtava eli 4700 hehtaarin kokoinen suurtila.

Korvenkylässä oli paljon maita ja metsiä, jotka olivat aikoinaan kuuluneet keskikyläläiseen Koivikkoon. Paljon maitaan Korvenkylään ja muille luovuttanut talo oli myös ollut taannoinen ja jo hyvin kauan sitten historian härärään kadonnut keskikyläläinen Tungio (Korvenkylässä Tunkionhaka). Keskikyläläisistä Takalosta ja Sipolasta oli aikoinaan erotettu ja lohkottu paljon maita myös Korvenkylään.

Isoista taloista 1960 – luvun toukotöissä Korvenkylässä voi mainita keskikyläläisen Yli – Ikolan. Heiltä kävi heidän laajoilla Korvenkylän pelloillaan toukotöissä Arvi Matinolli poikineen. He tekivät maatyönsä uutuuttaan välkehtivillä traktoreillaan ja leikkuupuimureillaan. Joitain töitä he tekivät vielä edelleen 1960 – luvulla hevosilla. Esimerkiksi hakivat talvisin usein hevosellaan paljoille lehmilleen kuivia heiniä ja olkea Korvenkylän ladoistaan. Heillä oli talonsa peltomaina entisen keskikyläläisen Koivikon suurtilan maita ja myös entisiltä alatemmesläisiltä isänniltä maakaupoissa tulleita pelto – ja niittymaita.

Entisen Koivikon maita oli myös muillakin keskikyläläisillä esimerkiksi Latvalehdoilla, Paavo Ikosella ja Nestori Väisäsellä sekä Tyrnävän korvenkyläläisellä Erkki Junttilalla. Ennen mailtaan kookas talo Koivikko oli siirtynyt viime sotien jälkeen alkujaan sortavalaisen sotaevakko Augusti Siitosen omistukseen. Augustilla oli ollut niitty-, peltomaita myös Tyrnävän Korvenkylän Tunkionhaassa.

Paavo Ikonen hankki 1960 – luvulla sinisen upouuden diesel Fordson Dextan. Reippaalla Paavolla oli ollut kivoja harrastuksia. Nuorena hän oli ollut painin harrastajia. Aikusena miehenä hän kävi useita vuosia itsenäisyypäivisin hiihtäen vierailulla korvenkyläläisellä kaverillaan Veikko Vesalalla (1920-2008). Ennen vanhaan oli ollut kovia, kylmiä pakkastalvia ja myös lämpimiä kesiä. Hiihtokelejä oli ollut usein jo itsenäisyyspäivänä.

Sitähän se oli

Silloisella 1960 – luvulla meillä maaseudun kyläläisillä oli edelleen paljon muutoksia jokapäiväisessä elämässä. Se oli tavallista esimerkiksi, että lehmämäärät lisääntyivät rajusti taloissa. Ne antoivat myös paljon rasvaista maitoa. ”Isotissisiä maitomuoreja” olivat 1960 – 1970 – luvun lehmät. Korvenkylässäkin veivät isännät useiden päniköiden käsikärry/kottiskuormia maitolavoilleen keveillä kumipyöräisillä käsikärryillä. Esimerkiksi Vesalan Veikko isäntä vei monena keväänä raskailla kevätkeleillä Valmetillaan maitopänikkänsä Valion maitoautomiehen Ilmari Veikko Pasasen omistamaan maitoautoon Korventien päähän.

Maitoautot uusiutuivat myös. Esimerkiksi Korvenkylässä kauan maitoautomiehenä kiertänyt ja kulkenut Tyrnävän keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen hankki 1960 – luvulla nätisti välkehtivän uuden punaisen Ford Trader diesel kuorma-auton. Siinä oli kookas tehdastekoinen teräsinen lavakoppi teräsovineen ja suojuksineen.

Se oli entisiin maitoautoihin verrattua selväsi parempi suoja maitotonkille, päniköille talven pakkasilla ja kesän kuumilla helteillä. Maitoautot veivät päivittäin maidot Ouluun Heinäpään Valiolle. Maitoautosta saatiin meijerin palautuksena esimerkiksi kuorittua maitoa (kurria) ja piimää. Valion pakattuja voipaketteja ja piimäpurkkeja. Jogurtteja saatiin myös niistä.

Traktorit lisääntyivät nopeaan Korvenkylässäkin 1960 – luvulle tullessa. Esimerkiksi Annalan Lääperit keskellä kylää hankkivat upouuden diesel A mallisen Zetorin. Leikkisällä Väinö Lääperillä oli Zetorillaan lempinimi. Hän puhui siitä ystävälliseen sävyyn ”Keturina”. Pasasen Ahti ja Jorma ostivat nätin diesel Volvon. Vesalan Veikko oli kauan diesel Valmet miehiä, kunnes alkoi ajaa Deutz – Fahrilla. Laukka Tauno keskellä kylää oli aina diesel Valmet miehiä. Korvenkylän Alasaarelat tekivät työnsä diesel Valmeteilla.

Äänekkäitä, monien traktoreiden isoäänisiä kuoroja sai kuunnella Korvenkylässä 1960 – luvulla jo varhaisesta aamusta toukotöiden aikaan. Keskellä Korvenkylää työskennelleen Lääperin Väinön kaksitahtisesti puksuttava diesel Zetor A oli ehkä isoäänisin? Siihen sekottuivat Junttilan petrooli Fergusonin vaimea ja diesel Nuffieldin vaimeahko traktorin ääni.

Autoilijaksi aikuisena miehenä ryhtynyt Mauno Junttila (Tyrnävä 1930 – 1976 Eskilstuna) hankki vuonna 1958 uuden vihreän diesel Mercedes Bentz lava – auton – ”buldoggi Mersun”. Hän aurasi sillä talvisin Tyrnävän maanteitä. Hänenkin Mersu lisäsi omalta osaltaan moottorien ääniä Korvenkylään. Mauno oli toiminut nuorena miehenä myös taximiehenä Tyrnävällä.

Toukokuun töihin meille tulivat 1960 – luvulla lisääntyvästi mukaan keväiset nurmien kylvöt. Ennen isänille piisasi se, että timotei heinikoille kylvettin typpiapulantaa siinä mielessä, että nurmi kasvaa hyvin. Alettiin vasiten perustaa taloihin nurmia ja laitumia.

Ennen vanhaan lehmien laitumien ja nurmikoiden peruskasvina oli ollut pelkkä timoteiheinä. Jonkin verran oli kasvatettu niiden mukana, seassa puna – apilaa. Isänät alkoivat kylvää peltoihinsa nurmien siemeniä esimerkiksi englantilaista raiheinää ja Italian raiheinää sekä nurminata lajikkeita.

Italian raiheinä oli erityisen nopea kasvamaan lämpiminä kesinä. Esimerkiksi illalla niittosilppurilla kaljuksi ajettu raiheinäpelto oli jo aamulla vihreä. Italianraiheinää kykenivät lehmät jyrsimään pelloilta sellaisenaan turvallisesti ravinnokseen.

Iloisten juhlien toukokuu

Toukokuu on monien näkyvien iloisten juhlien aikaa. Juhlimiset alkoivat komeasti jo ensimmäisenä päivänä toukokuuta tai oikeammin jo edellisenä iltana – aattoina. Vappu on edelleen merkittävä juhla. Se on ollut kautta aikain ylioppilaiden juhla.

Vappu ja vapun juhlinta ei ole menettänyt merkitystään ylioppilaiden riemujuhlana, vaikka uusia ylioppilaita on tullut jo useina vuosina paljon myös syksyisin. Ylippilaat huomioidaan edelleen suurena juhlijoiden joukkona vappuisin.

Maaseudulla otettiin ennen vapun juhlinta yleensä rauhallisesti. Se vaikutti eniten, että se oli juuri kiireellisten kevättöiden aikana. Mutta, huomioitiinhan me vappu silloinkin monien kiireellisten kevättöiden aikaan.

Valmistettiin paljon simaa ja leivottiin tippaleipiä. Hankittiin vappuun liittyvää turhaa rihkamaa ja vappuvaatetusta jo kauan sitten. Käytiin seuraamassa mahdollisuuksien mukaan iloista vapun juhlintaa kylillä. Maaseudun autoistuessa, vapun juhlintaa oli helppo käydä katsomassa ja seuraamassa esimerkiksi Oulussa tai Tyrnävän kirkolla.

Maaseudun koneellistuminen vaikutti paljon. Ei tarvinnut enää kävellä äeshevosen perässä vuorokaudesta toiseen. Välillä ehti käydä katsomassa jopa vapun juhlintaa.

Tyrnävällä oli tarjolla myös leppoisaa maallista juhlintaa esimerkiksi kirkonkylän Seurojentalon suosituissa naistentansseissa, konkareissa. Meille oli tarjolla myös Tyrnävän seurakunnnan tarjoamaa rauhallista kristillistä vappujuhlaa. Ennen niissä oli esimerkiksi uskovaisten miesten ja naisten puheita ja kauniitten kevät-/kesävirsien iloisena ja hartaana veisaamista.

Sekin oli hyvää ja sopusointuista vanhaan aikaan, etteivät ennen maaseudun uskovaiset tai uskosta enemmän tai vähemmän kiinnostunet. Eivät he tanssineet tai muutenkaan iloineet äänekkäästi, eivät heiluttaneet riehakkaasti päätään, vartaloaan, käsiään ja jalkojaan esimerkiksi Jamakalaista alkupää olevan ilon ja rytmin tahdissa varsinkaan hartaaksi mielletyn seurakunnnan tilaisuuksissa.

Nykyisin ja jo kauan aikaa sitten vapun juhlintaan ovat tulleet mukaan poliittiset puolueet. Kaikilla puolueillamme on ollut isoja kulkueita ja värikkäitä väkirikkaita vapputilaisuuksia. Niihin tulee yleensä yhteiskunnallisesti arvostettuja tärkeitä, huomattavia ja merkittäviä puhujia.

Äitienpäivänä

Toukokuun toisena sunnuntaina juhlimme edellen perinteisestä äitienpäivää. Se on kansallisia juhlapäiviämme. Sen juhlintaan osallistutaan me kaikki Suomessa. Äitien päiväin juhlijat ovat ulkonäöltään luonnollisesti erinäköisiä. Toisilla isillä on tosi ruma naama ja siinä lisäksi ruma parta, mutta äitiys ja äitienpäivän kunnioitus yhdistää meitä miespuolisiakin äitienpäivän juhlinnassa.

Äitienpäivänä voidaan ostaa lahjoja äideille. Äitienäivänä tavallisesti hemmotellaan äitejä. Hemmottelut äideille voivat olla kivoja koruja, lahjoja tai äidille tarjoillaan makoisa herkullinen aamukahvi vuoteeseen.

Vanhaan aikaan oli koulujen ja koululaisten järjestämiä äitienpäiviä. Temmeksen Haurukylän kansakoulussa oli ennen 1950 – luvulla aina toukokuun II sunnuntai äitienpäiväjuhlat. Se oli kyläkoulussa merkittävä ja tärkeä ohjelmallinen päivätapahtuma. Koululaiset esittivät äitienpäiväksi sopivaa ohjelmaa. Äitienpäiväksi valmistettiin koululaislasten toimesta esimerkiksi paperisia äitienpäiväkukkia.

Tänään satavuotias äitienpäivämme on saanut alkunsa USA:sta. Suomessa äitinpäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vain pienessä Pohjanmaan Alavieskan kunnassa. Kohta äitienpäivästä tuli meille koko Suomeen tärkeä vuotuisjuhla ja liputuspäivä. Äitienpäiväksi vakiintui meille melko pian toukokuun II sunnuntai.

Eräs merkittävä tapahtuma monille oli sekin ollut vanhaan aikaan, että Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan Aino emäntä oli osallistunut presidentin linnassa järjestettyihin ansioituneitten äitien äitienpäiväjuhlaan. Niihin oli sisältynyt arvokkaat juhlat ja ansiomitalien jako. Presidenttinämme oli silloin ollut Urho Kekkonen.

Ympäristöoppia

Kivaa koulunkäyntiä oli meillä vanhaan aikaan Haurukylän kyläkoululla edelleen toukokuussa. Meillä oli esimerkiksi asuinympäristöömme tutustumista. Luonnossa oli jo silloin toukokuussa paljon silmää miellyttäviä merkkejä keväästä. Puissa oli jo lehtisilmuja. Aurinkoisissa paikoissa näkyi kasvukauttaan aloittavaa vihreää ruohoa.

Muuttolintuja oli palannut suurin joukoin. Ne lensivät ja lauloivat iloisesti taivaalla. Niistä erottui esimerkiksi taivaanvuohen, leivosen ja kuovien ääntelyt. Hyönteisiä oli jo paljon. Sammakoita hypiskeli ja kurnutti sulaneissa lammikoissa. Pääskyset enää puuttuivat.

Sinä päivänä menimme tutustumaan porukalla ensin läheiseen pienen Temmesjokeen. Menimme porukalla opettajan johdolla tutustumaan myös jokivarren silloin vielä vesivoimalla toimineeseen Temmeksen Myllyyn ja Sahaan. Siellä kyseisen laitoksen omistanut rouva Aune Aura esitteli meille kiinteistöään. Hän myös tarjosi meille pienille vierailijoilleen kaakaot.

Kävimme silloin myös tutustumassa Temmesjokivarren melko lähellä koulua sijainneeseen maanviljelijä Olli Rusilan omatekoiseen vesivoimalaan. Se oli pienen Temmesjoen pääväylän vieressä, yhteydessä. Sillä oli siellä oma pieni kaivettu vesivälänsä. Voimala oli ollut pieni ja heikkotehoinen. Se oli tuottanut vain Rusilan taloon sähkövalon. Se olikin rakennettu ainoastaan valon tuottamiseen heille.

Se oli erikoisempaa, kun eräänä keväänä yhteiskuntaopin tunnilla pidimme samalla piirustuksen tunnin Temmesjokirannassa. Meillä oli mukana vesivärejä. Teimme pienelle piirustuslehtiölle väritettyjä kuvia jokirannasta. Niistä tuli meille kivoja vesivärimaalauksia.

Pieni sotajuttu

Tyrnävän Korventien varren eräs entinen rintamamies Olavi Markus oli ollut jatkosodassa sotakoiran ohjaajia. Hänen kymmenien vuosien takainen tuttavansa Oiva Junttila kertoi kerrattain sotakoiraohjaaja Markus Olavista ja hänen komeasta sotakoiraohjattavastaan Veeti sakemannista. Veetillä oli komea saksalainen nimi (kuin esimerkiksi avaruus – ja rakettitiedemies Verhner von Braun). Veetikoiran nimien joukossa oli myös sana von. Mutta Veetinä tämä koira kulki sotapolkunsa.

Markus Olavi oli luvannut Junttilan Oivalle, että hän saa nukkua Veetin toisella puolella. Oiva kertoi kerrattain, kuinka tyytyväinen hän oli ollut, kun vartiosta jääpuikkona korsuun palatessa sai painautua Veetin kylkeen. Heitti vain manttelin harteilleen. Hiljalleen alkoi veri kiertää Oivalla.

Veeti oli ollut hyväkuuloisia. Naapurin vanjat alkoivat ehtoolla liittoutuneiten muonatorpedon pudottamisen jälkeen kulkea porukalla riu’ullaan. Kohtapa alkoi Veetissäkin näkyä joitain merkkejä, että kuulee jotain ylimääräistä. ”Josko räjähtäisi?”, näkyi Veetistä. Vanjain lentäjät pudottivat heille muonatorpedot joskun jopa heidän töpinään. Taivaalta tuli alas raskaita muonatorpedoja. Niiden muonapaketeissa luki, että ”Made in USA”, jos niitä sattui näkemään.

Lähteitä:

kun kuovi kerran kuikahtaa, niin lumi mennä luikahtaa

Pala vuosina 1953 – 1955 kuivattua Tyrnävän Leppijärveä

Maaliskuun 2019 tarinaa

Kirjoitettu 2.3.20192.3.2019 kirjoittaja &s

FM Mauri Junttila

Tulikohan väärä uskonsuunta meille?

Se oli muistaakseni silloin lämmin kesäpäivä vuonna 1153. Köyliöläiset isäntämiehet Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika katselivat Köyliönjärven rantapeltojensa ohran kasvuja. He hypistelivät ohrantähkiä, hymyilivät tyytyväisinä ja tuumivat, että ”hyvällä on mallilla”.

He juttelivat myös, että puhuivat eilen tuossa Köyliön kylällä siitä, että läheisen Turun kesämarkinoille tulee myös muuan saksalainen laiva mukana paljojen rahojen ja tavarain kanssa eläviä Lyypekin hansakauppiaita. He ostavat meiltä esimerkiksi turkiksia, olutta ja ohraa. Myyvät meille hyödyllistä metallia ja kauniita kankaita.

Se oli muistaakseni lämmin kesäpäivä vuonna 1154. Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika makasivat henkitoreissaan, piestyinä ja verissään Turun Kupittaan kastelähteen läheisyydessä. Loppu oli jo selvästi lähellä näillä miespoloilla.

Miehet tuumivat, kuitenkin se on hyvää, että saamme kuolla omien hyväntahtoisten tuttujen jumalaimme ja haltijaimme alaisuudessa. Kohta matkaamme hyväntahtoisen, sopuisan ylijumalamme Ukon reippaan hevosen ja raudoitettujen kolukärryjen kyydissä salamat sinkoillen ukkosen jyrinän myötä taivaanrannalla. Sitten, kohta seuraakin elämällemme ja luonnolle tärkeä vesisade.

Pelottavaa uskoaksemme olisikin ollut kuolla Rooman kirkon ja Vatikaanin paavin hurjan sotaisan jumalan alaisena. Hyvää on meidän kohta kuolevien kuolla kristinoppiin kastamattomina, turvautuen tuttuuihin kauniskasvoisiin, luotettaviin ystävällisiin kotoisiin jumaliimme, tonttuihin ja haltijoihimme.

Ristiretkien aikaa

Paavin johtama Rooman kirkko vahvistui vahvistumistaan. Se halusi lisätä edelleen valtaansa. Sitä tapahtui erityisesti kristiretkien myötä. Rooman kirkon lähetystyö oli tavan mukaan ollut ns. miekkalähetystä.

Tunnettu ristiretkeläinen muinaiselle historialliselle Pyhälle maalle ja Jerusalemiin oli ollut englantilainen kuningas Richard Leijonamieli. Hän taisteli siellä voimakkasti laajentuvaa islamin uskoa vastaan. Myös juutalaisten kanssa taisteltiin vallasta siellä.

Myöhemmin tehtiin ristiretkiä ja löytöretkiä juuri löytyneeseen Ameriikkaan eli Uudelle mantereelle. Merenkulkijoista erityisesti espanjalaiset ja portugalilaiset harrastivat sitä. Siinä samalla kuoli sieltä Amerikoista muuan suuri intiaanikansa tyystin pois kansojen joukosta.

Ristiretki Suomeen (v.1154) oli liittynyt myös Rooman kirkon laajentumiseen. Ristiretki tehtiin Ruotsista käsin monilla laivoilla Lounais – Suomeen. Ristiretken toteuttajina olivat olleet Ruotsin kuningas Eerik Pyhä suurine sotajoukkoineen ja Ruotsissa silloin majaillut katolinen englantilaissyntyinen Rooman kirkon piispa Pyhä Henrik ja joka oli myös ollut silloinen Ruotsin piispa.

Ensimmäisen ristiretken jälkeen kyseinen englantilaissyntyinen roomalaisen kirkon piispa jäi Suomeen järjestelemään Rooman kirkon asioita ja asemaa Suomessa. Hänelle jäi avukseen runsaasti ruotsalaisia sotilaita. Suomen satojen vuosien miehityksen ruotsalaisten alaisuudessa voidaan nähdä alkaneen silloin.

Uskonpuhdistusten aikaa

Aikoinaan eräät Rooman kirkon kirkonmiehet alkoivat mietiskellä tarvetta kirkon reformaatioon ja aikaa uudistuksille. Esimerkiksi saksalainen teologi, lutherilaisen uskonsuunnan perustaja Martti Luther oli ollut eräs heistä. Hän oli välillä ollut pahoissa riidoisssa Rooman kirkon ja paavin kanssa. Paavin mielestä kerettiläinen syntiseen ja pahaan verrattava Martti Luther oli välillä ollut Rooman kirkon kiroama.

Uskonpuhdistaja Martti Luther vaikutti merkittävästi siihen, että kirkoissa alettiin saarnata kansan omalla kielellä eikä vain latinaksi. Hän oli ollut esimerkiksi myös Rooman kirkon harrastaman anekaupan lopettamisen kannattajia. Silloin oli ollut sanontona, että ”kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Uskonpuhdistaja tohtori Martti Luther oli ollut suuren eurooppalaisen luterilaisen kirkon perustaja. Mielestäni hän teki myös virheitä. Väärin oli esimerkiksi luvata kirkon miesten ja naisten mennä maalliseen avioliittoon. Hän itse näytti jopa esimerkkiä siinä asiassa.

Se on papille ja nunnalle riittävää ja ylevää, että hän on Herramme Jeesus Kristuksen ylkä tai morsian. Ei siis heille ole sopivaa mennä maalliseen avioliittoon kenenkään maallisen kirkon miehen/- naisen kanssa.

Pappien avioliittojen ja perheellisyyden myötä meille tuli epäonnistunut ja kallis pappisääty. Koulutus jo esimerkiksi kärsi pappisäädystä. Pappien pojista tuli aina pappeja. Olipa hän ollut vaikka kuinka heikkolahjainen mies. Yliopistojen opetus oli satojen vuosien ajan ollut vain teologian opetusta. Jopa, eläinten suolista ja sisälmyksistä oli enneustettu tulevaa, säitä ja ilmoja myös kirkonmiesten taholta.

Mielenkiintoista tuo: Lutherin aikalaistaiteilijat, taidemaalarit kuvasivat Martti Lutheria. Ei hänestä saa kuvien perusteella vaikutelmaa, että hän olisi ollut nöyrä harras kristitty. Siihen helpompi uskoa, että Martti Luther vietti paljon aikaansa kavereidensa kanssa viini- ja oluttuvissa. Mitä naisia lienee hänen vaimonsakin ollut?

Reformaatiomies tohtori Martti Luther puuhasi aikoinaan meille luterilaisen kristillisen kirkon uskonsuunnan. Siinä palvotaan silmää kuin olla harras tosi uskovainen. Eletään maailman lasten tavoin. Väärää sekin on.

Lieneekö tohtori Martti pähkäillyt sitä silloin aikoinaan, että luoda uskonto, missä saa elää mielin määrin mailman lapsena. Kanssaihmiset kuitenkin pitäisivät luterilaisia uskovaisina – Jumalan lapsina.

TV messut ovat tänään käypiä esimerkkejä väärästä ilosta. Maailman lasten iloista. Esimerkiksi Iisalmen, Joutsenon, Kauhavan, Jyväskylän Taulumäen ja Palokan kirkoissa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan kuin konsanaan ilossa. Mitähän Taivaan vanhurskaat sanovat siitä ilosta viimeisellä tuomiolla? Voi nousta siellä Taivaan portilla musta käsi pystyyn?

Uskonsotia ja uskonriitoja

Kirkon reformaatio ei mennyt läpi sellaisenaan ilman sotia eikä riitoja. Uskonsodat olivat pikäaikainen ja raskas rasite meille Europassa. Ne alkoivat jäädä pois vasta ns. 30 – vuotisen sodan Westfalenin rauhan jälkeen (v.1648).

Silloisten vanhan ajan uskonriitojen ja näkemysten seurauksena esimerkiksi Sveitsin saksankielisen osan Amish uskoisia joutui pakenemaan Euroopasta. He saivat erään turvapaikan vasta kaukana USA:n Pennsylvaniassa.

Amish uskoiset ovat usein olleet pilkankohteina USA:ssa ja muualla. Tosiasiassa he ovat tosi uskovaisia eivätkä vain uskovaista esittäviä. He elävät vaatimattomasti ja hurskaina uskossaan ilman maallista koreilua.

He eivät esimerkiksi hyväksy väkivaltaa eivätkä sotaa. Jo, siksi ovat he nähtävästi vihattuja esimerkiksi sotaisassa USA:ssa. Yhdysvallat on ollut vuosisadasta toiseen väkivallan ja herkästi ampuvien ”rivollimiesten” maa. Monissa meidän TV:n USA:laisissa viihdesarjoissa. ”Ampuvat ensin ja sitten vasta kysyvät tunnussanaa”.

Suomen tv esittää usein myös ameriikkalaisvalmisteisia dokumentteja USA:n amisseista. Dokumenttien tekijät pitävät amisseja takapajuisina höppänöinä, kun elävät hurskaina vaatimatonta elämää. Tekevät työnsä esimerkiksi päivävalon aikana. Kyntävät peltonsa vielä hevosilla, mutta tosi komeilla hevosilla he kyntävät.

Dokumenttien tekijät näkevät sen kehityksenä, kun amissinuoret lähtevät kotoaan. He menevät esimerkiksi lähikapunkeihin töihin. Se on erityisen hyvää, kun he oppivat istuun ravintoloissa. Se todella hyvää, kun nätti amissityttö alkaa tienata kaduilla!

Länsimaisen sivistyksen rappio alkoi Yhdysvalloista

On puhuttu jo kauan länsimaisen sivistyksen rappiosta ja tuhosta. Ikiaikainen Rooma meni aikoinaan nurin rappion myötä. Nyt taitaa olla vuorossa USA?

Muistetaan, että toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat osallistuivat merkittävästi natsien herruuden lopettamiseen Euroopassa. Sieltä tuli paljon materiaalia, mutta myös paljon miehiä. He toistivat maneerisesti ”yes sanaa”. Olivat enemmän tai vähemmän aineissa, ne USA:n soturimiehet. Olivat rentoja. Juuri ja juuri ne rennot pysyivät pystyssä.

Huonoa on mielestäni paljon USA:ssa. Monen monien ”rivollimiesten” maassa on omat vikansa. Siitä en esimerkiksi pidä, että heillä on tapana valita kauniista lähes vauvaikäisistä lapsista ns. lapsimissejä. Jo vauvoilla on siellä missikisoja. Heitä ehostetaan, laitetaan ja maalaillaan. Eivät poloiset pienet lapset saa USA:ssa elää vauvoina ja lapsina, kuin monissa muissa maissa saavat elää.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://areena.yle.fi/1-2434210

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihai nen_viljelij

http://maurintarinoita.munblogi.com/2016/02/18/pahan-lallin-tarina/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_evankelis-luterilainen_kirkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_maailma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka